Matkustavaiset katselivat ja ihmettelivät. Siinä oli saksalaista, englantilaista, ruotsalaista ja norjalaista innostusta. Vuorenkiipeäjät alkoivat kovaäänisesti väitellä, oliko mikään näistä huipuista »ensimmäisen luokan», jota vastaan muuan hyvin kiivaasti väitti, lopettaen sillä, ettei mitään näistä mainittaisi historiassa.
Pietari liittyi niihin, jotka ihailivat. Nämä vuoret olivat hänen kotiseutuaan; hän ainakin oli järkähtämättömästi vakuutettu siitä, että ne olivat kaikkein ensimmäistä luokkaa joka tapauksessa.
Kornelia pani kätensä ristiin.
»Te ihmettelette, kuinka mahtava kaikkivaltias on?» Knut kysyi.
»Teidän mielestähän ei mikään tämmöinen ole kaunista?» hän vastasi harmistuneena.
Knut koetteli selittää hänelle, mitä hän näki noissa vanhuksissa, jotka olivat eläneet tuntemattomia aurinkokausia ja jääkausia, ja jotka miljoonain vuosien kokemuksellaan katselevat jääkylmän välinpitämättömästi alas laaksoon, jossa ihmiset ovat häärineet muutamia lyheitä vuosituhansia.
Kornelia katseli epäillen Knutia — hän ei toistaiseksi uskonut mitään.
»Tuossa on jotain kaunista», Knut sanoi ja osoitti innostunutta ystäväänsä. »Se on kunnon mies — eikös ole?»
»Oo — on — on niin», hän sanoi varovaisesti.
»Te epäilette?»