»Etuluuloinen?»
»Tai kauniimmin sanoen: siksi, että minä olen jo elänyt haaveiluaikani. Kullakin on semmoinen. Minun oli suurenmoisen yleishistoriallinen ja sangen kummallinen.»
»Minä en luullakseni käsitä teitä oikein.»
»Niin minä luulenkin. Pahaksi onneksi en minä voi sitä teille selittääkään, uskomatta teille nuoruudenunelmiani, ja sitä —»
»Te ette tahdo?»
»Ei mielellään kaiva ylös ruumiita.»
Tällä hetkellä syöksähti Pietari heidän luokseen.
»Nyt me olemme kohta perillä, Knut. Nyt sinun täytyy katsella!»
»Hyvä, veli kulta, minä olen valmis hämmästymään», Knut sanoi ja nousi seisomaan.
Käsky annettiin komantosillalta alas koneistoon. Laiva kulki kalliokielekkeen ohi, ja nähtiin — ensin niinkuin kaikkialla laituri lipputankoineen, laiturin takana joukko hökkeliä, jotka muodostivat kadun, ja taampana tasainen laakso, jossa oli lehtimetsää ja valkeaksi maalattuja taloja.