Kuin he tulivat kadulle, joka kulki Holtin talon sivu, pysähtyi Knut taas ja katsoi ympärilleen. »Kummallista, kuinka kaikki on entisellään täällä kotona», hän sanoi. »Minä esimerkiksi luulen, etten minä koskaan ole noussut maihin mihinkään norjalaiseen kaupunkiin, jottei laivan ankkuriin käydessä, olisi tullut laivaan muutamia lihavia, punakoita ihmisiä, tervehtineet päällikköä tuttavallisella 'Morning', kiskasseet tupakkahuoneen oven auki meluten niin kovasti kuin suinkin ja tilanneet seltterivettä ja konjakkia. Minusta tuntui niin ihmeen kodikkaalta, kuin tänään tapahtui juuri samalla tavalla. Ja katso sitten tuota kulmassa olevaa kauppaa, ikkunassa korutavaroita, kivikaluja, öljyvaatteita ja onkia! Ja tuolla — kirjakaupassa — myödään, Jumala paratkoon, vieläkin etupäässä suklaatia ja hajuvettä ja siinä sivussa blankettia.» Hän meni ikkunaan. »Aivan oikein! — Vilockin hunajarohtoja — Israelin hajuvettä — niin, niin! Ei pienintäkään muutosta.»
»Eihän toki», vanha Holt nauroi. »Meidän mielilauseemme on: 'Me tiedämme, mitä meillä on'.»
Holtin talo, »linnaksi» kutsuttu, oli korkealla mäellä, ja sitä ympäröi puutarha, joka ulottui toiselta puolen katuun ja toiselta mereen. Kuin he olivat tulleet puutarhaan, osoitti Knut erästä penkkiä ja kysyi: »No — vieläkö siellä pyydetään ihmisiä?»
»Vielä, vielä», laivaisäntä vastasi tyytyväisesti. »Se on oivallisessa kunnossa. Niin todellakin — ha, ha! — sepä minun pitää kertoa sinulle! Tiedäpäs, kuin tässä muuanna päivänä sain pyydykseeni — ajatteleppa — sain — itseni!»
»No, silloin sinun pyydyksesi liekin hyvä.»
»Ha, ha, ha! Niin, näeppäs, — minä kuljeskelin täällä puistossa lukien sanomalehtiä. Kävellessäni tulin penkin luo, enkä muistanut että se ei ollut oikea, istuuduin — ja olin satimessa. Mutta minä olen pyytänyt muitakin. Entäs sitten puiston veräjä! Se sinun sitten pitää nähdä. Se on tehty siten, että kuka tahansa pääsee sisään, mutta ei kukaan ulos, jollen minä auta — ha, ha!»
»Ei, kuules nyt isä, eläkäämme sivistyneitten ihmisten tavalla. Etkö sinä voi tyydyttää pyydystyshimoasi hiirillä ja rotilla tai muilla eläimillä ja jättää ihmiset rauhaan.»
»Ei, juuri ihmistä, sitä vaarallista eläintä —»
»Minä en ymmärrä, miksi sinusta ei ole tullut orjakauppiasta tai urkkijapoliisia tai muuta semmoista halpamaista rahjusta.»
»Ha, ha, ha! Sinä olet yhtä leikkisä kuin ennenkin, minä näen», Holt nauroi ja hieroi käsiään.