»Se on voimakas,» Vildhagen sanoi ja katsoi kateellisin silmin Björnholtiin. »Kaikkea tätä hän saattaa sanoa varmana siitä, että häntä uskotaan,» hän ajatteli.
»Luulen minä, että se vähän laimentaa innostusta nuoreen yllyttäjään.»
Fonn äännähteli epäileväisesti. Hän heilutteli yläruumistaan ja hieroi käsiään selän takana, niin että ne rutisivat.
»Hm — voitteko te todellakin — näyttää — toteen —?»
»Näyttääkö toteen?» Björnholt huudahti. »Eikö siinä ole todistusta kylläksi, että hän antaa asettaa itsensä alhaison lehden ehdokkaaksi?»
»Hm — alhaison —»
»Eikö hän ole demokraatti ja Jumalan kieltäjä, ja jokaisesta semmoisesta saattaa milloin tahansa tulla kapinoitsija.»
Hän iski taas avaimen pöytään.
Fonn äännähteli taas hyvin epäileväisesti.
»Eikö? — No, se on sama. Pääasiassahan me olemme yhtä mieltä. Me emme tahdo ketään uskonnollisesti epäiltävää.»