»Niin,» yhtyivät toisetkin.
»Ja siinä seikassa hän on kiinni. Minä olen koonnut koko joukon hänen lausumiaan vaarallisia sanoja; minä olen urkkinut häntä etukaupunkien roskaväenkin keskeltä. Se on Jumalan onni, että melskeet puhkesivat ilmoille ennen vaalia. Niitä seuraa pelko ja reaktsiooni. Rakas pastori, tehkää työtä, kääntäkää sieluja hyvälle asialle! Strand horjuu, ei tahdo vaikuttaa käsityöläisiin. Te olette luja luonne, Fonn. Ja te, Vildhagen, teidän tavaton vaikutusvoimanne työväenluokkaan —»
Vildhagen pani kätensä ristiin.
»Kuinhan minä nyt saisin armossa —»
»Saattehan te, saattehan te, kuin vaan tahdotte,» keskeytti Björnholt hänet levottomasti.
»Uskallanko minä kysyä,» alkoi kirkkoväärti ja antoi katseensa harhailla joka nurkassa ja pitkin lattiaa, »ketä te — jos Jumala niin tahtoo — aijotte asettaa ehdolle?»
»Hamren ja maaherran tietysti.»
Vildhagen ja Fonn katsoivat toisiinsa. Björnholt huomasi ja käsitti heti sen katseen.
»Muuten — kaikki yhteisen asian hyväksi. Jos haluttaisiin kirkollismielistä —?»
»Sitä minä juuri tahdoin teroittaa,» Fonn sanoi ja nousi ylös.