»Odotatko sinä ketään?»
»Odotan, vierasta — vierasta, joka — joka — ei, sinä et arvaa sitä koskaan maailmassa, Pietari», huudahti hän, ja sitten hän nauroi täyttä kurkkua ja riensi kyökkiin.
Pietari juoksi perästä. Siitä hänen piti saada selko.
»Kuka se on?»
»Jos sinä vaan sen tietäsit, niin —!» Ja sitten hän taas nauroi, mutta tuli samassa katsoneeksi huoneen ovea, jossa Kornelia oli.
»Tuolla on joku sisässä», Pietari sanoi ja yritti mennä sinne. Hanna hänet pysäytti.
»Ei, Pietari, herranen aika —»
»Mutta minä tahdon —»
Hanna asettui hänen eteensä.
»Ei siellä ole ketään.»