"Kuka siellä on? sinäkö olet Per?" kuiskasi hän sisäpuolella.
"Ei, vaan minä", vastasi ääni ulkoa, tekeytyen niin suloiseksi, kuin mahdollista.
"Minä? mikä minä sinä olet?" kysyi Bergit.
"Minä olen, se, jota tiedät", vastasi lukkari, ollen olevinansa ikkunan alla.
Kauan oli hiljaa. Lukkari kuunteli, sillä hän oli kuulevinansa että joku tirskui sisällä; mutta viimein saranat vinkuivat ja Bergit katseli ulos.
"Sinäkö olet, miksi et sitä kohta sanonut? Vai sinä tulet näin myöhään illalla minun luokseni, Nils, se oli kohteliaasti tehty". Ja Bergit veti lukkaria ovesta sisään.
"Niin, näetkös, Nils ei ole niin vanha ja kankea kuin näyttää kun hän kirkossa seisoo; kyllä hän sillä välin voi olla hupainenkin. Ja sinua minä olen opettanut lukemaan ja olen tanssinut sinun kanssasi leikkikedolla ja aina olen sinusta paljon pitänyt, Bergit; sillä sinä et huoli ainoastaan naurusta ja pilasta, kuin muut tytöt, etkä myöskään ole niitä, jotka eivät saa sanaa suustansa. Sinä olet kelpo ja kaunis ja ymmärrystä sinulla on".
"Näyttää vaan siltä, sillä ei minulla ole enemmän kuin muillakaan, hupakko kuin olen. Mutta istu nyt ja suo minun jutella sinun kanssas, on kauan aikaa sitten kuin toisiamme viimein tapasimme; luulen, että oli tanssiaisissa Lien'issä".
"Niin, totta, siellä se oli; se oli hupainen ilta, Bergit, niin oli todellakin. Siellähän pappilan Per tappeli Olavin kanssa?"
"Kyllä se siellä tapahtui".