"Ei riitä, vaan aikaa myöten siihen lisääntyy enemmän".
Arne rupesi vähitellen kaivamaan taas ja hevonen rupesi raapimaan maata ja pyrkimään eteenpäin. Vaan Per tahtoi varmaankin jutella vähäisen vielä, hän pidätti hevosta ja leikki ohjasten kanssa.
"Tahtoisin — tahdotko seisoa hevonen — minä tahtoisin kysyä sinulta jotakin, Arne", ja Per otti lakin päästään ja piteli sitä sormillaan, "tahtoisitko minua vävyksesi; sillä minä olen nyt kauan rakastanut Bergit'iä, ja hän" — — "Bergit on talollisen tytär", vastasi Arne ylpeästi, työntäen lapion maahan.
"Se on tosi kyllä", vastasi Per ja löi säärtänsä lakilla. "Paljonko sinä vaadit?" kysyi hän yht'äkkiä ja katsoi ylös. Arne seisoi hetken aikaa käsi puuskassa lapioon nojautuneena.
"Sinä päivänä kun voit panna kaksi punasta seteliä eteeni pöydälle on tyttö oleva sun, vaan sitä ennen ei siitä tule mitään koko jutusta".
Per istui hetken aikaa. "Kauan kestää odottaa, mutta miehen sana on aina sana; sinä muistat tätä sanaasi, Arne?"
"Muistan".
"Jää hyvästi ja onnea työhön; mutta nyt minä saan etsiä onneani tiellä".
"Hyvästi, hyvästi, onnea matkalle".