Oven avautuminen keskeytti, puheen ja Lizzie astui sisään. Hän oli komea tyttö, muhkea varreltaan ja soma ryhti. Silmät tumman ruskeat, huulet punaiset ja täyteläät, nenä karkea, jonka pieni taipumus ylä-ilmoille lisäsi kasvojen ynseätä ilmausta. Poskipäät hieman ulkonevat, iho lämpimän ja vähän kellervän näköinen. Muotihatun alta näkyi kiharoittu tukka veikistelevänä esiin pistäytyvän. Puku oli aistikas, jos kohta ei kallis: hänellä oli hansikkaat ja päivänvarjostin. Ei hän työntekijältä näyttänyt. Hän loi hämmästyvän katseen Saaraan ja katsoi kysyvästi äitiä.
— Täällä on eräs Pekan tuttavista, joka haluaisi työtä samassa paikassa, kun sinäkin olet — sanoi äiti.
Saara kuuli katkeran naurunpurskahduksen ja huomasi Lizzien punastuvan äkkiä mennessään vaatesäiliön luo riisumaan hattua ja hansikoitaan.
— Kyllä hänet silloin on neuvottu oikeaan paikkaan — mutisi hän.
— Tekisitte minulle suuren palveluksen, jos antaisitte minulle jonkin hyvän neuvon, sillä olen aivan vieras kaupungissa ja äitinne kertoi teillä olevan hyvää työtä, — sanoi Saara vaatimattomasti.
Lizzie kävi tulipunaiseksi ja silmissä välähteli tuli.
— Vai niin hän sanoi, — mutisi hän järjestellen tukkaansa kuvastimen edessä. — Helpostihan voitte ottaa tämän viran.
Saara katsoi häntä hämmästyneenä. Ei hän ymmärtänyt.
Lizzie asettui hänen eteensä ja kysyi äreästi:
— Mitä te oikeastaan tahdotte? Miksi tunkeuduttu huoneeseni? Tuletteko vakoilemaan minua?