— Etkö siis tiedä, lapseni, että juuri tiedon puu karkoitti esivanhempamme paratiisista, että se oli perkele, joka näytti Jesukselle tämän maailman rikkaudet ja ihanuuden? — sanoi isä. — Hän nousi ja otti Saaraa käsistä. — Tule takaisin, onnetoin, eksynyt lapsiraukkani! Mitä tarjoo tämä maailma sinulle? Tule takaisin rauhaisaan pesääsi, joka suojelee sinua maailman myrskyiltä. Täällä sinä vaan kärsit ja sorrut vihdoin.
Saara kätki kasvot käsiinsä. — Niin sinä olet oikeassa isä, minä olen kärsivä ja vihdoin sortuva.
Hän puhkesi itkuun ja vaipui vuoteelle.
— Sinä myönnät sen itsekin. Tule siis kotiin jälleen, niin on kaikki tuleva hyväksi. Olet ollut sairas, mielesi on ollut sairas, sinä tarvitset lepoa.
Isä taputti häntä ystävällisesti olalle. Saara pudisti yhä päätään.
— En koskaan, isä, en koskaan! Olen itse valinnut tämän, tahdon itse kärsiä seuraukset… Mitä voisittekaan tarjota minulle jos tulisinkin kotiin? — sanoi hän tulistuneena. — Teidän rakkautenne ei olisi minulle kylliksi. En tahdo tulla elävältä haudatuksi; ja nähdä taas häntä, ehkä tulla uudestaan hänen nöyräksi orjattarekseen, hyi!… ennen kuolla!
Isä vaikeni. Sitten katsoi hän ylös ja ääni sai maallikkosaarnaajan ankaran väreen: — Saara, sinä olet hyljännyt isäsi, olet saattanut surua äidillesi, halveksinut miestäsi ja sen kautta pilkannut Jumalaa. Varo Hänen kiroustansa; rangaistus kohtaa sinua kuin ukkosen isku taivaalta. Heikon ymmärryksesi ase. Jumalan selkeän sanan rinnalle, mutta Hän on muuttava sinut ja estävä sinun julkeat toiveesi. Silloin ehkä palaat nöyränä ja notkistat polvesi tottelevaisena hänen rangaistuksensa edessä. Käänny! Käänny, ennenkuin on liian myöhäistä, ennenkuin tuomiopäivä tulee kuin varas yöllä. Muista mitä olet meille velkapää! Elä unohda äitisi tuskia…
Saara keskeytti hänet. Hän oli nyt tyyntynyt. — Ei enempää isä!… Uhkaukset eivät hyödytä nyt! En ole enää lapsi, — sanoi hän melkein kylmästi. Sitten tarttui hän äkkiä isää käsistä. — Olen sinun tyttäresi, isä. Tunnen samaa voimaa sisässäni, vaan en voi sitä tukahuttaa kuten sinä. Yhden asian sinulle lupaan: — ääni tuli jälleen lempeäksi ja innostuneeksi — et ole koskaan saava minusta häpeää.
— Mutta miten hankit elatuksesi, lapsi raukkani? — kysyi isä.
— Tervehdä äitiä ja kiitä opetuksistansa, nyt ne ovat minulle tarpeesen — vastasi Saara.