Eräässä sanomalehdessä näki Saara saman papin kyhäämän kirjoituksen, jossa varoitettiin eräästä Elsa Brunista, jos hän muualla yrittäisi samaa keinoa.
Saaran täytyi siis taas muuttaa nimeä. Hän ihmetteli, maksaisiko vaivaa kääntyä naisten puoleen, herättämään heitä uneliaisuudestaan. Mutta voihan kumminkin koettaa.
XXXVIII.
Saara oli asettautunut kotikylänsä naapuripitäjään. Hän oli nyt ottanut nimekseen Thea Sommer. Tämä oli uhkarohkeata, sillä pitäjässä oli hänen miehensä puoluelaisia, sitä paitsi oli moni heistä nähnyt hänet ennen kotonaan pappilassa. Mutta hän toivoi että uusikuosinen pukunsa ja hiustensa uusi kampaustapa estäisivät heidät häntä tuntemasta. Varmuuden vuoksi käytti hän ulkona harsoa.
Täälläkin aloitti hän käsityö-koululla; sai käyttää kouluhuonetta ja lapset ihastuivat täälläkin häneen. Sitten kutsui hän seudun naiset kokoukseen. Suuri joukko saapuikin heitä, suuremmaksi osaksi uteliaisuudesta. Ei hän pitänyt heille suorastaan esitelmää, vaan keskusteli heidän kanssansa ja selitti, kuinka tarpeellista on tiedot äideille, että sitten voisivat lapsissaankin herättää pyrintöjä parempaan. Naiset pitivät hänestä. Hän piti kokouksia joka viikko, tullen kerta kerralta rohkeammaksi. Hän puhui avioliitosta, sanoen, että ainoa side, joka kestää, on molemminpuolinen rakkaus, vaan muista syistä solmitut liitot, niinkuin rahojen, arvon ja talojen takia, kostavat itsensä onnettomalla elämällä. Jos kerran tulisi yhteiskunta veljelliseksi ja sisarelliseksi, täytyisi naisen saada samat oikeudet, kuin miehelläkin on.
Senlaista ei oltu ennen paikkakunnalla kuultu. Sehän oli suorastaan kapinallisuuden levittämistä. Kahvikuppien ääressä arvosteltiin Saaran esitelmiä. Vanhat pudistivat epäilevästi päätään ja nuoret salasivat omat ajatuksensa. Saaran luoksi tuli seurakunnan papinrouva sanomaan, etteivät naiset pitäneet hänen puheistaan vapauttamisesta. He tyytyivät osaansa ja alistuivat mieluummin Jumalan tahdon alle, kuin seurasivat muotissa olevia hullutuksia. Muutamat hänen miehensä lahkolaisista tulivat hänen luoksensa ja kyynelsilmin koettivat häntä kääntää. Saaraa alkoi vimmastuttaa. Eikö löytynyt siis ainoatakaan järjellistä olentoa, joka uskaltaisi katsoa totuutta vasten naamaa? Suutelisivatko naiset ainiaan heitä vangitsevia kahleita? Äkkiä muistui hänen mieleensä silmäpari, jotka säteilivät hänen puhuessaan rakkaudesta ja avioliitosta. Hän oli hankkinut tiedon tämän naisen asunnosta ja meni nyt hänen luoksensa.
Nainen oli yksin kotona ja Saaran nähtyään kirkastuivat hänen kasvonsa ja hän tuli häntä vastaan.
— Kas Theaa? — sanoi hän iloisesti. Kiitos tulemastasi! Kuinka kauniisti sinä puhuit viimen. Se meni sydämmeen asti.
— Eivät kaikki siitä pitäneet, — vastasi Saara.
— Oh, he ovat niin tuhmia — vastasi nainen rohkeasti. — Ja sitte eivät he uskalla pastorin tähden — kuiskasi hän.