Mr Brown pudisti päätänsä ja läksi. Hän tuli kotiin Saaran kirje taskussaan. Kuinka armottomasti leikki kohtalo kahden ihmissydämmen kanssa!… Portailla mennessään näki hän sähkösanomatoimiston palvelijan seisovan ovellaan soittamassa.
— Onko se herra Brown? Sähkösanoma, herrani! Mr Brown repi sen auki. Hän luki:
"Olen vapaa; olen ikuisesti omasi! Tule tapaamaan minua illalla North Western Depot'illa. Saara."
Mr Brownia huimasi, hän tarttui käsipuuhun pysyäkseen pystyssä.
— Kymmenen centtiä, herra! — sanoi palvelija. Mr Brown antoi taskustansa hänelle dollarin.
— Ei ole vaihtaa, herra.
— Yhdentekevä. Pidä loput. Sinä olet kelpo poika! — vastasi mr Brown.
Mr Brown tuli alas rappusista yhtä nopeasti, kuin poikakin. Oli vielä kaksi tuntia junan tuloon. Kuinka saisi hän ne kulumaan? —
Muutaman päivän kuluttua nähtiin nuoren, siistiksi puetun miehen mittailevan ja tekevän suunnitelmia suurella tontilla Michiganjärven rannalla. Edessään oli hänellä piirustuksia, joita hän tarkasteli. Vaunut, joissa istui kaksi naista ja yksi herra pysähtyivät tontille ja astuivat siinä vaunuista.
— Nyt esittelen sinulle rakennusmestarini, mr Pekka Hanson'in, joka on rakentava kotimme, Saara, — sanoi herra. Se on hänen ensimmäinen suurin työnsä, sen on hän tekevä hyvin, saadakseen sitte uusiakin tilauksia.