— Oi kertokaa minulle vähän Roomasta, Italiasta, kaikesta maailmassa — pyysi Saara.
Tuo kuului niin intohimoiselta, että maalari katsoi häneen. Pikku raukka! Kahleihin sidottu sielu, joka ikävöi vapautta.
— Ettekö koskaan ole matkustanut? — kysyi hän.
— En koskaan omaa kylää ulompana — vastasi Saara syvään huoahtaen. — Vähä tiedän maailmastakin, — jatkoi hän viattomasti — sillä vanhempani ovat pitäneet sen syntinä.
Maalari katsoi häneen vielä enemmän ihmeissään.
— Minä en ymmärrä teitä — sanoi hän — tarkoitatteko todellakin — suoraan sanoakseni — historian ja maatieteen tutkimisen olevan syntiä? Löytyykö todellakin niin yksinkertaisia ihmisiä.
— Useammat ovat senlaisia — vastasi Saara.
— Herra Jumala kuinka teistä mahtaa tulla tuhmia! — huudahti maalari niin avomielisesti ettei Saara voinut olla hymyilemättä.
— Niin, eikö totta? — Siksi olenkin minä salaa lukenut vähän enemmän, kuin toiset. Eihän voi olla väärin tietää kuinka maailmassa eletään kunhan ei itse tule maailman lapseksi.
— Ette aavista kuinka hullunkurisilta teidän hurskaat sananne kuuluvat — sanoi maalari avomielisesti.