Poikkeaminenhan oli kaikkia sääntöjä ja käskyjä vastaan, mutta voihan hän sitte loppumatkan juosta voimiensa takaa. Poika veti hänet ovesta sisään. Räätäli istui pöydällä ja rallatteli.
— Haluttaakos polska tänään — kysyi hän nuoren, ystävänsä nähtyään. Samassa oli hän pöydältä lattialla ja alkoi polkea ja rallattaa, Pitemmittä mutkitta tarttui hän Saaraan ja pyöritteli tyttöä.
— Näin saa räätäli usein tehdä, pysyäkseen lämpimänä, — sanoi hän. Mutta ken on tämä pieni tyttönen?
— Se on Saara.
— Saara? Tuonko tytär tuolla mäellä, joka on happamasta juustoherasta tehty ja joka pyhittää jokikisen vuodenpäivän rukouspäiväksi?
Saara ei voinut olla nauramatta, vaikka se olikin ilkeästi sanottu, mutta olihan se totta, sitä ei voinut kieltää.
— Vai on sillä hapatuksella ja sillä sahapukilla tuonlainen pieni, raitis, iloinen tyttö; — sanoi räätäli ja otti Saaraa leuvasta.
— Elä välitä minun puheistani, minä olen senlainen hutilus, näet.
Ja taas istui hän pöydällä ja ompeli nappia liiviin.
— Etkös tahtoisi vähän messuta Saaralle? — kysyi poika.