— Jos haluatte, herra Falk, niin käymme Pekan isän luona, hänen, josta olen puhunut — sanoi Saara.
— Kernaasti — vastasi maalari tehden lähtöä.
— Siellä tapaatte senlaisen, jota kirjoituksissa kutsutaan yksinkertaiseksi — sanoi räätäli. Jos hän olisi oma itsensä, olisi hän aivan toisenlainen, mutta häntä pinnistetään, kuin pihdeissä. Kiitos käymästä. Jos tarvitsette Pietaria tai muuta pyhää miestä olen palveluksessanne; ja sinä Saara poikkeat sisälle joskus toistenkin kerran alun tehtyäsi?
— Ehkäpä kyllä — vastasi Saara — mutta mieheni ei tiedä käynnistäni, elkää siis puhuko siitä, Kasperi. — Kyllä minä suuni lukitsen — sanoi Kasperi. — Hyvästi, hyvästi ja kiitoksia käynnistänne… Häpeä, että noin kaunis tyttö, ottaa sellaisen jörrin kuin tuo pappi — puhui Kasperi oven sulkeutuessa. — Paremmin olisi hänelle tuo maalari sopinut. Hän näytti hauskalta mieheltä.
— Elä nyt puutu toisten asioihin, Kasperi, anna kunkin surra omiansa, — vastasi Kristiina.
— No, no, en minä aijo heitä eroittaa, mutta harmiksi se pistää. — — —
Saara seuralaisineen oli tullut Pekan isän tuvalle Se oli rapistuneen ja kurjan näköinen. Lapsilauma tonki maata pihalla, kuin porsaat. Isä makasi sairaana tuvassa.
— Näkyy, että äiti on poissa sanoi Saara sisään astuessaan.
— Onko hän kuollut? — kysyi maalari.
— Jo useampia vuosia sitten, Pekka hoiti pikku sisaria.