Saaralle tuli kyynelet silmiin.
— Olosuhteet ovat minut siihen tuominneet.
— Mitkä olosuhteet?
— Meillä vanhemmat käskevät ja lapset tottelevat.
— Mutta jos sittemmin huomataan vanhempien erehtyneen? Mitä silloin tehdään?
— Silloin tullaan kait onnettomiksi — vastasi Saara ja kaksi suurta kyyneltä vierähti päivän paahtamalle poskelle.
Maalari katsoi häneen.
— Minun on vaikea teitä ymmärtää, — sanoi hän — Luultavasti sen vuoksi, etten ymmärrä teidän kasvatustanne. Mutta tiedättekö mihin vertaisin teidänlaistanne ihmistä.
— En.
— Minusta te muistutatte ihmistä, joka on ihanassa puutarhassa, omenien, rypälien ja muiden hedelmien keskellä, mutta ette nauti niistä, vaan poimitte tieltä kiviä, ja pureksitte niitä, Te muistutatte ihmistä, joka päivänpaisteella kömpii kellariin ja valittaa siellä elämän pimeyttä ja kolkkoutta.