— Onko hän kirjoittanut muita kirjoja, tuo inhimillisen kurjuuden tekijä?
— On montakin — vastasi Falk. Ja hän alkoi kertoa Victor Hugosta ja hänen teoksistaan. Sitten tuli kysymys ranskalaisesta ja eurooppalaisesta kirjallisuudesta yleensä ja Saara teki kysymyksiä toisensa perästä, Ennen kuin lopettivat, tuli pappi ylös ja naputti ovelle.
XVII.
Jatkettiin vanhaa kesäelämää. Falk risteili metsät ja maat luonnoksia tehden, väliin yksinään, useammiten Saara mukanaan, joka käytti tilaisuutta hyväkseen tehden alituisia kysymyksiään, keskusteltiin kirjallisuudesta ja Falk kertoi hänelle Ibsenistä, Lie'stä Kielland'ista ja muista norjalaisista kirjailijoista, toisinaan keskusteltiin rakkaudesta. Milloin taas matkustelivat saksalaisissa kaupungeissa ja yli alppien Italiaan, milloin Parisissa ja Lontoossa; toisinaan taas puhuivat uskonnosta, ja Saara muodosteli oikeita katkismustutkistelemuksia eri opin pykäleistä. Hän tahtoi tietää mitä maailman ihmiset niistä ajattelivat. Puhuivatpa työväen asemastakin, työlakoista ja sosialisteista.
Näinä viikkoina oppi Saara enemmän kuin koko edellisessä elämässänsä ja hän olikin kiitollinen oppilas. Eikä Falk kyllästynyt, sillä hän oli hieman rakastunut Saaraan, kuten oli sanonutkin. Nyt herättyänsä tulivat kasvonsa päivä päivältä henkisemmiksi, silmissä kuvastui usein uinaileva, surumielinen ilmaus, joka Falkista teki hänet erinomaisen miellyttäväksi. Sitäpaitsi oli hän kaunis nainen, sorja vartaloinen ja kukoistavan ja terveen näköinen; Falk ei voinut kerrassaan sietää tuota kalpeata, tunteellista kauneutta.
Saaran kuva oli valmiina. Nyt työskenteli hän erästä toista kuvaa, jonka mallina Saara oli, ja joka toistaiseksi olisi suuri salaisuus. Kangas oli aina peitettynä ja Saaran oli täytynyt luvata olin kurkistelematta.
Papin kuva oli Falkille kauhistus. Se ei millään tahtonut onnistua; se oli yhtä ikävä, kuin herra Abraham itsekin.
Kumminkin oli papin kuva se, jonka turvissa hän viipyi niin kauan. Hän työskenteli hitaasti, sillä sen valmistuttua saisi hän lähteä matkaan. Hän tekeytyy mahdollisimman miellyttäväksi, jopa oli osallisena seurakunnan rakkausaterioillakin metsässä, missä puhuttiin paljon, juotiin paljon kahvia, ja oli hyvin ikävää ja missä hurskaat naiset utelijaina seurasivat papinrouvan pienintäkin liikettä maalarin läsnäollessa. Falk huomasi kyllä, että heidän yhteiset metsäkulkunsa olivat puheen alaisina. Siksi ei hän ollut Saaran huomaavinaankaan, laski leikkiä eukkojen kanssa, niin että he unohtivat tekopyhyytensä ja nauroivat makeasti. Hän oli oikein hauska mies ja vaikka olikin maailman lapsi niin pitivät he hänestä sittenkin. Saara käsitti myöskin juonen, eikä luonut silmäystäkään Falkin seurueesen. Kaikki päättyi oivallisesti, akat hajaantuivat eri suunnille, ja he jatkoivat hauskaa yhdyselämäänsä.
Eräänä päivänä tuli Falk alas ilosta loistavana.
— Tänään olen loistavalla tuulella kuten näette, rouva Jensen, arvatkaappa miksikä? — sanoi hän — Olen saanut oivan aiheen uuteen alttaritauluun ja tehnyt siihen jo suunnitelmiakin.