Hän otti peitteen pois. Mitä nyt tuli näkyviin! Rehevä, tuuhea metsä, kukkia ja kierroskasveja yleni puiden rungoille. Metsästä tunkeili esiin nuori tyttö, iloisena ja vallattomana, veitikkamaisine silmineen ja nauraen, jotta valkeat hampaat välähtelivät. Yläpuoli ruumista vaan oli näkyvissä, alapuoli oli kukkien kätkössä. Hänellä oli vaan paita yllään, joka oli solminut alas toiselta olkapäältä, jättäen sen paljaaksi. Tuuhea tukka, joka valui ympärilleen oli täynnä kukkia; kädessä, jota hän piti veitikkamaisesti kohotettuna uhkaavaan asentoon oli nippu ohdakkeita ja keltaisia metsäkukkia.
Kasvot ikäänkuin ylenivät taulusta ja näyttivät sanovan: — Otappas minut, jos voit!
— Suuri Jumala! — huudahti pappi, unohtaen että tuonlainen huudahdus oli luvatoin. — Ette suinkaan tarkoita, että tämä olisi vaimoni kuva?
— Riippuu siitä, kuinka asian otaksuu, herra pastori, — vastasi Falk. — Taiteilijat tekevät usein malliensa kanssa oman mielensä mukaisesti. Olen aikonut kutsua tätä: Metsäkeijukaiseksi.
— Mutta sehän tarkoittaa syntiä ja hekumaa, joka viettelee ihmistä nautintojen pyörteisiin. Muistan kerran lukeneeni senlaista hartauskirjasta, — sanoi pastori.
— Niin kutsutte te sitä, — sanoi maalari. — Minä sanon sitä iloksi ja elämänhaluksi. Velvollisuuksia ei hän ajattele, on hetken hauska lapsi.
— Mutta kuinka olette voinut vaimolleni luoda noin maailmallista merkitystä? — sanoi pappi ihmeissään.
— Senlaiseksi olisi hän tullut maailman lasten joukossa, — vastasi Falk koomillisella vakavuudella.
— Saara, kiitä Jumalaa, että hän on sinut pelastanut. En todellakaan ymmärrä, mistä olette saaneet tänlaisen aiheen, herra Falk, sillä en minä ole, Jumalalle kiitos, koskaan huomannut mitään ilkivaltaisuutta Saarassa.
Ei Saara vastannut. Ei hän voinut irroittaa katsettaan taulusta, Ehdottomasti muisti hän aamun, jolloin oli mellastanut heinikossa.