— Tuo taulu ei minua miellytä — jatkoi pappi. — Teidän, joka kerran kuvaatte alttaritauluja, ei pitäisi sekaantua näin maailmallisiin aineisiin.
— Eri ihmisillä on erilaiset mielipiteet, herra pastori. Tämä, joka todella on vaimonne kuva, miellyttää teitä ehkä enemmän.
Falk otti sohvalta taulun, joka tähän asti oli ollut peitettynä ja asetti sen telineille.
Siinä oli Saara ylevänä, loistavin silmin ja uhkamielinen hymyily huulilla. Pappi katseli taulua ja pudisti päätään.
Ei tätäkään voi verrata… — vaimoni kuvaan, herra Falk, — sanoi hän viimein. — En oikein ymmärrä. Se on Saara ja ei ole Saara. Ääni on Jaakopin ääni, mutta kädet ovat Eesaun kädet. En ymmärrä mistä on tämä hymyily, nämät silmät. Minusta Saaran huomattavin piirre on juuri hänen kainoutensa.
Saara hymyili. Joo, kyllä hän tunsi hänet.
— Koko kuvassa on jotain maailmallista, ei sitä voi ripustaa kirkkoon, — jatkoi pastori.
— Tyytyisin, jos se löytäisi paikan arkihuoneen seinällä, — sanoi Falk. — En minäkään ole vallan tyytyväinen siihen, vaikka en samasta syystä kuin te, vaan siksi, että vaimonne kasvoissa on niin monta mahdollisuutta.
— Sangen ystävällisesti teiltä — vastasi pastori. — Saara, huomenna kutsumme vanhempasi tänne, kun taulut ovat ripustetut vieretysten seinälle. Heitä ne varmaankin huvittavat. Sitten syömme jäähyväispäivälliset, ylihuomennahan lähdette, herra Falk?
— Joo ylihuomenna. Viivyn neljätoista päivää Chicagossa, varmistaakseni muutamia tilauksia, sitten palaan Eurooppaan. Asuntoni on "Palmer housessa". Jos pastori tai rouva pistäytyisi luokseni sinne, olisin sangen kiitollinen.