— Ehkä on parasta, että pukeudun aamutakkiini; se kait kelpaa — sanoi hän.
— Niin, sitten ostamme sinulle työpuvun; senlaisia saa valmiina, sitten sinulla vasta on oikea univormu, — vastasi Pekka.
Pekka lähti ulos, Saaran pukua vaihtaessa; ennen pitkää olivat he yksissä matkalla.
Paikka jonne menivät oli suuri ompelu-tehdas. Työ oli täydessä vauhdissa kun he astuivat sisään. Epämiellyttävä, ummehtunut ilma tuli ovessa vastaan. Äärettömän suuren huoneen, epämiellyttävänä ja täynnä kangaspakkoja, vaatteita ja tilkkuja, toisessa päässä oli hehkuvan kuuma tulisija, missä silitysrautoja kuumennettiin, siellä työskenteli kalpeita miehiä paitahihasillaan kuumeisella kiireellä. Pitkällä lattiaan kiinnitetyllä pöydällä olivat ompelukoneet kahdessa rivissä. Ne kävivät höyryllä, niiden surina ja natina tukahutti kaiken muun äänen. Useammat tytöistäkin olivat riisuneet leninkinsä ja työskentelivät paitahihoin. Silitysrauta-miehillä oli kuluneet tohvelit jalassa, joista paljaat varpaat pistäytyivät näkyviin. He polttivat savipiippua. Huone oli jaettu eri osastoihin, yhdessä valmistettiin housuja, toisessa liivejä ja kolmannessa lakkeja. Tätä paitsi oli vielä kaksi samanlaista kerrosta, nekin täytettynä samanlaisilla koneilla, kangailla ja työväellä.
Vihdoinkin tuli työnjohtaja. Hänelläkin oli savipiippu suussa Saaran kanssa puhuessaan. — Ei hän nyt tarvinnut lisäväkeä, mutta ei tavannut koskaan ajaa poiskaan työtä etsiviä ja siksi voisi Saara tulla seuraavana päivänä. Siksi katsoisi hän jotakin tehtävää hänelle. — Palkasta ei puhuttu mitään.
Ennen seitsemää seisoi Saara seuraavana päivänä tehtaan, ovella, varroten sisälle pääsöä. Hänellä oli uusi pukunsa ja voileipiä taskussa. Ei ehtinyt näet päivälliselle kotiin.
Hänelle osoitettiin paikka erään koneen luona ja annettiin pari raitaisia housuja n:o 33 ommeltavaksi ja kerä valkeata ja punaista nauhaa kaulattimiksi. Siinä hän nyt istui.
— Tahdotteko näyttää minulle, kuinka tämä on tehtävä? — kysyi hän hiljaa naapuriltaan.
Ei mitään vastausta. Naapuri ei katsonut sinne päinkään. Saara kääntyi toiseen naapuriin, tämä istui yhtä liikkumattomana, ei piirrekään kasvoissa ilmoittanut, että hän oli kuullut pyyntöä. Johtaja tuli hänen luoksensa.
— Olette kait huomanneet tuon sääntö-ilmoituksen seinällä? — sanoi hän. — Minun on pakko sakoittaa teidät 10 centiä.