Ylioppilas meni kotia, Agnes meni kotia, ja kaikki kulki entistä latuaan, mutta ylioppilas oli vieläkin enemmän ääneti ja yksin kuin aikaisemmin.
Eräänä päivänä, muutamaa viikkoa myöhemmin, tapasi ylioppilas hänet tiellä. Hän kulki toisella puolella, ja Agnes tuli vastaan toiselta puolen. Hän tervehti ja kulki ohi, mutta sitte hän kääntyi äkkiä, pani kätensä vasten leukaa, kääntyi ja katsoi hänen jälkeensä. Silloin hän teki ripeän päätöksen ja riensi Agneksen jälkeen.
Agnes tunsi, että ylioppilas tuli hänen jälkeensä; sillä äkkiä alkoivat jalat liikkua nopeammin, ja Agnes vetäytyi lähemmäksi tiensyrjää. Mutta ylioppilas otti pitempiä askeleita, ja hän saavutti Agneksen pian.
"Hyvää huomenta, Agnes neiti", sanoi hän ja kohotti hattuaan.
"Hyvää huomenta", sanoi Agnes hiljaa, mutta punastui kun hän sanoi sen, eikä katsonut ylioppilaaseen.
"Toivotan onnea ripillepääsyn johdosta", sanoi hän teeskentelemättömästi ja ojensi hänelle kätensä.
"Monet kiitokset", vastasi Agnes ja alkoi taasen käydä. Ylioppilas ei päästänyt häntä sillä, vaan kulki hänen rinnallaan.
"No, eikö ole kummallista olla täysikasvuinen?" kysyi ylioppilas pitkän vaitiolon jälkeen.
"Oi ei, sitä en voi sanoa. Minusta kaikki käy vanhaa latuaan", vastasi Agnes.
"Eikö ole mitään eroa?" kysyi ylioppilas edelleen.