"Ei muuta, kuin että minä nyt hoidan talouden yksin", vastasi Agnes taasen.
"Ja elämä soluu muuten muuttumattomana, samat ajatukset, samat unelmat? — Ettekö ole koskaan kaivannut pois?"
"En, en ole", vastasi Agnes.
"Ja teistä ei koskaan ole ikävää kotona pappilassa?"
"Ei."
"Mutta mitä te sitte askaroitte koko pitkän päivän?"
"Mitä minä askaroin?" sanoi Agnes, ja nyt katseli hän ensikerran ylioppilasta ja naurahti, sillä niin omituista kysymystä ei hän koskaan ollut kuullut. "Niin, askaroinhan minä yhtä ja toista. Ensin nousen ylös aamulla, sitte keitän isän kahvin, senjälkeen on minun kuorittava maito, sitte on minun soitettava ja laitettava päivällinen. Ja iltapäivällä on yhtä ja toista hommattavaa, sekä ompelemista että muuta. Minä hoidan puutarhaa ja autan karjakko-Maria, kun hän lypsää lehmät, ja sitten on taas laitettava illallinen."
"Mutta te kai istutte pitkät, pimeät talvi-illat enimmäkseen lukemassa?"
"Lukemassa? Ei, mistä minä saisin aikaa lukemiseen?" kysyi Agnes hämmästyneenä, aivan kuin se olisi ollut kohtuuttomin kysymys maailmassa.
"Aikaa lukemiseen?" toisti ylioppilas yhtä hämmästyneenä.