"No, sillä ei ollut niin kiirettä. Minusta hänellä oli kylläkin hyvät elämäntavat. Ja jos hän olisi ensin kasvanut ja tullut todelliseksi naiseksi, ei hän olisi tarvinnut enempää. Todellinen nainen tietää aina tehdä sitä, mikä on sopivaa, ja se on sopivinta, olkoon sitte tapa mikä tahansa."
"Oh, minä tunnen nämä puhetavat", lausui pastori kiivaasti, "ne näyttävät hyviltä paperilla, mutta kun tosi tulee, ovat ne käyttökelvottomia. Minä kunnioitan teidän oppianne ja tietojanne, herra ylioppilas, mutta luulen, että ne tässä eivät ole oikein käytännöllisiä. En pidä tytärtäni minään tavattomana, hän ei ole muita parempi, ja siispä voi hän myöskin oli niinkuin muut."
"Niin, siinä sitä ollaan", puuttui ylioppilas kiihkeästi puhumaan, "hänen pitää olla niinkuin muutkin. Kaikki pitää valaa saman kaavan mukaan, kaikkien pitää laverrella samoja jaarituksia, ihmisen täytyy olla kone, jonka osaa ulkoa, jo kauan ennenkuin se pannaan käyntiin."
"Ollaan silti yhtä hyviä ystäviä", sanoi pappi ja löi ylioppilasta olkapäille, "me emme kai koskaan sovi siitä. Minä en voi aina seurata mukana, kun puhutte kaikesta tästä, aatteista ja yhä vain aatteista; olen näettekös vanhan koulun miehiä."
"Anteeksi", alkoi ylioppilas taasen, "että hieman tulistuin. Minulla tosin ei ole täällä mitään sanottavaa, mutta sitte kun pastori oli hyvä ja antoi minulle kirjeen luettavaksi, olin kyllin vapaa lausuakseni suoraan mielipiteeni! Te ette siis ota häntä kotia?"
"En, sitä minä en tee; jos hän on sinne kerran tullut, täytyy hänen jäädä sinne joksikin ajaksi; mutta minä kai saan matkustaa hänen luokseen ja puhua hyvää hänelle, pikku hassulle, mikä hän on."
"Mutta jos hän nyt ei viihdy siellä, mitäs sitte teette?"
"Niin, ellei hän viihdy, silloin kai ei ole muuta keinoa kuin ottaa hänet kotia, mutta toivokaamme parasta."
"Niin, saamme toivoa parasta", vastasi ylioppilas vakavasti ja ojensi kätensä: "Hyvästi, herra pastori, ja kiitos ystävällisyydestänne."
"Hyvästi, hyvästi, ja kiitos vierailusta." —