"Oh, isäntä, Mari tässä vain kertoo meille papin tyttärestä", vastasi Mads ja otti hatun päästään.
"Onko hän palannut kotia?" kysyi ylioppilas.
"Onpa kyllä."
"Hän tuli viikko sitte", lisäsi Mari.
"No? oletteko yhtä hyviä ystäviä kuin ennenkin, Mari?" kysyi ylioppilas.
"Ei, se ei tietysti koskaan sopisi. En ajatellut muuta kuin että hän oli tuommoinen tytöntynkä vielä, ja niinpä tartuin hänen käteensä ja lausuin tervetulleeksi kotia. Mutta silloinpa syntyi meteli, uskokaa pois. Hän kutsui minut luokseen illalla ja sanoi, että nyt minun oli kutsuttava häntä neidiksi enkä saisi enää sinutella, ja paljon sellaista."
"Vai niin? Hän on tullut hieman suurelliseksi!"
"Onpa kyllä — onpa ilkeätä sanoa sitä, mutta 'ei se ole sika eikä mikään, joka ei saparoansa sikkaralle lyö', sanoo vanha sananlasku, ja tietäkää että hän on ollut vuoden kaupungissa."
"Eletäänkös muuten hyvin pappilassa?" kysyi ylioppilas ja antoi huomata, että hän ei välittänyt enää kuulla enempää.
"Eläkööt, niinkuin voivat, sillä siellä on syntynyt hälinä ja melu, sitten, kuin tämä tytär palasi kotia, melu, jota ei voi kestää. Kaikki täytyy muuttaa ja järjestää uudestaan, niin että siellä on juoksemista ja komentamista aamusta iltaan."