Hänen siinä istuessaan kuului kulkusten kilinää; sitte kuului joku huutavan: "Hei siellä! tulkaa tänne, väki!" Hetkisen tämän jälkeen tuli Halvar-renki sisään ja sanoi ulkona olevan vieraan miehen, joka kysyi pappia. Tämä pisti päänsä ovesta ulos ja siellä seisoi ylioppilas turkkiinsa kääriytyneenä, nahkalakki päässä, piiska kädessä ja lumisena kiireestä kantapäähän.
"Anteeksi, herra pastori", sanoi hän, "että vaivaan teitä näin myöhään; mutta onnettomuudeksi kaaduin tuolla ulkona pimeässä. Näin voimakkaan valon loistavan täältä ylhäältä, unohdin suitset ja niin olin sekä minä että hevonen ojassa ja molemmat aisat palasina. Nyt otan vapauden kysyäkseni teiltä, herra pastori, tahdotteko lainata minulle rekeänne kotimatkaa varten. Kotia ei ole pitkä matka, ja minun renkini tuo reen takaisin vielä tänä iltana."
"Olkaa hyvä ja astukaa sisälle, astukaa sisälle hetkiseksi — siihen kyllä keino keksitään — olkaa hyvä, olkaa hyvä" — ja vieraanvarainen pappi työnsi ylioppilaan sisään ovesta.
"Ei kiitos, herra pastori, voin kyllä odottaa sen hetkisen ulkonakin; olen niin luminen, etten voi tällaisena astua kenenkään asuntoon, ja sitäpaitsi minulla on kiire päästä kotia."
"Oi, jaarituksia, teilläkö — kiire kotia? Teillä on aina kiire kotia; mutta kun nyt olen onnistunut saamaan teidät kiinni, ette hetkiseksi ainakaan pääse vapaaksi. Kas niin, turkin ripustamme tähän — kestää ainakin tunnin, ennenkuin reki on oven edessä; nähkääs, meillä on hieman kiire tänä iltana; tyttäreni on pyytänyt muutamia ystäviä luokseen pieniin tanssiaisiin, ja siksipä on yhtä ja toista puuhattavaa. No — olkaa nyt myöntyväinen." Pappi hymyili, taputteli ylioppilasta olkapäille ja irroitti vyön ottaaksensa turkin hänen päältään.
"Ei, rakas herra pastori!" — "Kyllä, hyvä herra ylioppilas!" —- ja turkki täytyi ottaa päältä ja ylioppilaan täytyi astua sisälle. Hän melkein peräytyi, kun hän seisoi kynnyksellä ja tunsi miellyttävän lämmön virtaavan vastaansa ja näki kirkkaan, rauhallisen lampunvalon. Hän tuli autiolta, pimeältä tieltä, purevasta tuulesta; hänen piti palata kylmään, autioon taloonsa, ja nyt — pieni, kodikas hyvä huone. Voi, kuinka täällä oli lämmintä! Ylioppilas katseli lattiamattoja, hän katseli uutimia, hän tarkasteli kaappia, jossa oli pieniä talouskapineita.
"No — saanko tarjota piipullisen tupakkaa?" sanoi pappi ja järjesteli hieman huoneessa, — "kas tässä, ottakaa ottakaa tämä tuoli — minulla ei ole muuta tarjottavana kuin 'perumia', mutta sitä käytettiin minun aikanani, ja maalla ei saa olla kovin vaatelias."
"Mutta minä häiritsen teitä." — "Oi, ette lainkaan, ette lainkaan! Olisin kuitenkin asettanut nämä syrjään, vaikk'ette olisi tullutkaan. Ja olihan se minun syyni, että te kaaduitte." Pappi hymyili hyväntahtoisesti ja asetti paperit ja kirjat syrjään. "Nyt — lasillinen olutta? Tai haluatteko kupin teetä?"
"Ei kiitos! ei mitään vaivaa minun tähteni, herra pastori."
"Oi, kupillinen lämmintä teetä virkistää purevasta tuulesta tultua." Pastori soitti ja tee tuotiin sisään. Papin huoneessa istui nyt ylioppilas hyvässä, pehmeässä nojatuolissa, piippu hampaissa, aivan niinkuin kotonaan, ja pappi istui aivan hänen vastapäätään.