"No — eikö teistä täällä ole kodikasta?" alotti pastori hetkisen vaitiolon jälkeen, kun hän huomasi, että ylioppilas katseli ympärilleen; "niin kodikasta voisitte tekin saada. Teidän pitäisi mennä naimisiin, herra ylioppilas."
Ylioppilas hymyili. "Niinkö arvelette, herra pastori? Ehkä. Mutta minä olen jo yhden kanssa kihloissa ja minä en voi enää kiintyä toiseen."
"Oletteko kihloissa? Kenen kanssa, jos rohkenen kysyä?" Ja pastori tarkasteli häntä hämmästyneenä sekä siirsi tuoliansa lähemmäksi.
"Kirjojeni, tieteeni kanssa", vastasi ylioppilas tyynesti, naurahti, joi teetä ja siirsi tuolinsa taasen takaisin.
"Kirjoja on meillä kaikilla enemmän kuin kylliksi. Mutta on kuitenkin ero ihmisten ja kirjojen välillä."
"Kuolleet kirjat ovat minusta usein elävämpiä kuin elävät ihmiset, ja ne puhuvat syvemmin ja viisaammin kuin useimmat aikanamme."
"Vai niin? Sepä oli paljon sanottu. Oletteko te, joka olette niin nuori, tullut ihmisviholliseksi? Ei, teillä täytyy olla parempi usko maailmaan, nuori ystäväni."
"Tahtoisin mielelläni, herra pastori, jos vain voisin."
"Voisin? Menkää elämään, niin voitte. Te istutte täällä, sulkeudutte itseenne ettekä anna auringon ja raittiin ilman paistaa sisälle, olin vähällä sanoa."
"Olen kyllä liikkunut maailmallakin, herra pastori, mutta minun kävi niinkuin etanan, kun se huomaa, että vaara uhkaa. Minä vedin sarvet piiloon ja lymysin taloon, sillä siellä tiesin olevani turvassa."