"Yrittäkääpä sitte vielä kerran. On synti, että kaikki tämä oppi ja kaikki tämä työ menee hukkaan maailmalta. Ettekö luule, että kirkas silmäpari voisi vangita teidät? Kukoistava poski? Mitä?"
"Hyvin mahdollista. Minä olen lihaa ja verta kuten kaikki muutkin, enkä minä koskaan sulje silmiäni siltä, mikä on kaunista. Mutta vuoden tai kahden kuluttua leikkaa side, kaunis omena on saanut käärmeen pistoksen, Eeva on syönyt tiedon puusta."
"Ei, hyi, hyi, mitä te ennustattekaan? Te ette varmaankaan muista, että minulla itselläni on tytär?"
"On poikkeuksia kaikesta, herra pastori, ja teidän tyttärenne on vielä lapsi, mikäli tiedän. Lapsen sielu on pehmeä kuin vaha, sitä voidaan paljon muodostella. Talttaa on vain käytettävä oikein. Mutta kuinka monet tekevät niin? Tai mitä tulee työhuoneesta meidän päivinämme? Psykejä, kenties? Oi ei, niitä on kaikista harvimmassa, Jumala paratkoon, herra pastori. Ei, hänestä tulee keikailija, muotinukke taikka raaka ja vaaputteleva porvarimuori."
"Te tuomitsette ankarasti, ja — anteeksi että sanon sen — minusta jonkunverran hätäisesti, jonkunverran nuorekkaasti. Eipä olisi hyvä, jos te olisitte oikeassa."
"Tuomitsen sen perusteella, mitä olen nähnyt, herra pastori, ja ulkomuoto ei voi pettää. Olen nähnyt niitä, jotka voivat herättää toiveita, rakkautta, jotka saattoivat lämmittää ja valaista koko elämän, raikkaita lapsensieluja, joissa suuren maailman elämä vielä uinui rehellisissä, kaipaavissa silmissä, kainosti punastuvissa poskissa, hieman avatussa suussa ja kuulostavissa korvissa, kun varttuneemmat keskustelivat; he säpsähtivät niinkuin arka hirvi, kun heitä katsoi tai puhutteli, mutta he antoivat koko puhtaan sydämensä ajatuksineen ja kaipauksineen, kun oli saavuttanut heidän luottamuksensa. Ja minä olen nähnyt samat muutaman vuoden kuluttua. Mitä he olivat oppineet? He osasivat heitellä niskojansa ja heilutella vannehamettaan; he saattoivat käyttää viuhkaa ja hymyillä mauttomille huomautuksille; he saattoivat juoruta teeseurassa ja kertoa uusista kihlauksista. Oi, he olivat ottaneet helyt oikean kullan asemesta, tanssisalin valon lämmittävän, virkistävän auringonpaisteen asemesta. Loistava sotilaspuku häikäisee heitä, tyhjät pähkinänkuoret, ulkonainen kiilto; he ovat vaihtaneet elämän Jumalassa tämän maailman elämään, herra pastori."
Ylioppilas nousi tuoliltaan ja asetti käden raskaasti pöydälle. Hänen kasvonpiirteensä olivat päättäväiset ja vakavat, eikä tarvinnut muuta kuin kuulla sanojen soinnun ymmärtääkseen, että tässä kyti muisto, jota ei mikään vieras käsi uskaltanut koskea. Pappi huomasikin sen ja hän näki sen vielä selvemmin ylioppilaan leimuavista silmistä. Hän istui siksi ääneti hetkisen ja taivutti päätään aivan kuin ajatuksissaan.
"Älkäämme nyt kiistelkö tästä", sanoi hän lopuksi tyynesti ja kohotti päätään, "on valitettavasti aivan liian totta, että meidän aikamme nuoret tytöt liiaksi hääräävät ja hyörivät, mutta ettekö luule, että vaimonne voisi tehdä olonne kodikkaaksi, vaikkakaan hän ei olisi aivan teidän määräyksienne mukainen; sillä nähkääs, on vaikeata löytää täydellistä. Ja jos teillä nyt olisi läheisyydessänne yksi, joka voisi järjestää kaikki hyvin, keittää ruokanne ja panna vaatteenne kuntoon sekä pitää kaikki puhtaana ja siistinä, ettekö luule, että te silloin tulisitte lempeämmäksi mieleltänne ja saisitte enemmän uskoa elämään, ja —"
"Pelkäänpä, että se ei riitä, herra pastori. Jos kerta kaikkiaan valitsen vaimon, ei hän saa olla kyökkipiika tai ompelijatar tai pesijätär, mutta hänen täytyy olla tasa-arvoinen kanssani hengessä ja totuudessa. Hänen täytyy voida seurata minua, minne menen, ei vain pöytään, mutta kirkkoon: ylt'ympäri koko maailmaan, niin laajalle kuin ajatukset kantavat. Hänen täytyy voida lukea minun sisimmät ajatukseni ja kuitenkaan ei hän koskaan saa toivoa muuta kuin lukea uudestaan. Hänen on parannettava kaikki, mikä tuottaa tuskaa; hänen on pyyhittävä pois kaikki varjot pehmeällä kädellään; hänen on avattava sylinsä lepoa varten koko sielulleni, kun se on väsynyt. Hänen on rakastettava minua yli kaiken maailmassa, ja hänen kaikkensa on sisältyvä tähän rakkauteen. Hänen on oltava omissa silmissään pieni ja kuitenkin suuri, rikas, niin äärettömän rikas, että hän on arvokas saamaan toisen ihmissydämen lahjaksi. Mutta missä hän on löydettävissä, herra pastori, siinäpä on kysymys."
Samassa aukeni ovi ja sisään pyrähti tyttönen, loistavana ja lämpimänä tanssin jälkeen, valkeassa, vaaleanpunaisilla nauhoilla koristetussa hameessa ja kukkaseppele sileässä tukassa. Hän huusi: "Isä, isä! nyt on sinun —"