"Saada nähdä taasen Mari, Halvar, Hopearisti ja ja Sinikko — niin, ja ennenkaikkea oma isänne."
"Niin, isää oli hauska nähdä", vastasi Agnes, ja ylioppilas luuli näkevänsä vilauksen silmässä ja huomaavansa enemmän lämpöä äänessä, "mutta suonette minulle anteeksi, herra ylioppilas", ja hän käänsi hieman päivänvarjostintaan, "en ole talonpoikaistyttö enkä palvelijatar."
"Hm", vastasi ylioppilas ja hymyili hieman; "te sanotte kai kuin sananparsi, että tuorein kala maistaa paraimmalta. Ja luuletteko tulevanne kaipaamaan takaisin kaupunkiin?"
"Niin, voitteko ehkä sanoa minulle, mitä täällä kotona tekisi?" kysyi Agnes ja rypisti tyytymättömästi otsaansa.
"Samaa kysyin teiltä, neiti, viimeksi kun olitte täällä, ja silloin oli tämä mielestänne luonnoton kysymys. Nyt voin vastata omilla sanoillanne, voitte hoitaa taloutta."
"Vai niin, te luulette siis, että keittiö ja hella on paras meille. Minusta on kuitenkin synti tehdä kyökkipiikaa työttömäksi."
"No, sittehän voitte aherrella pellolla."
"Niin, kiitos, mutta minä en ole enää niinkuin koulupoika."
"Vai niin, olihan kuitenkin teidän suurin huvinne entisaikoina laukata pellolla. Eikö ollut niin?"
"Ennen, niin — mutta ei nyt."