"Kun te ette voi muuta kuin loukata, niin —" ja hän kääntyi tukahduttaaksensa itkunsa.
Ylioppilas jatkoi.
"Anteeksi, Agnes-neiti — en tarkoittanut siten ja jos olen loukannut teitä —"
"Tänne poikkean minä", virkahti Agnes, kun he samassa olivat erään oikotien luona, joka johti pappilaan. "Hyvästi!"
Samalla niiasi hän ylioppilaalle ja meni.
"Hm" — sanoi ylioppilas — ja katseli hänen jälkeensä — "siinä hän meni, ja hän oli suuttunut, sen kyllä helposti huomasi. Ehkäpä hän ei olekkaan aivan täydellinen lapsi ja minä kun kohtelin häntä niinkuin mitäkin pahankurista tytönletukkaa. Kannattaakohan todellakaan uhrata aikaa enää häneen? Hän oli kuitenkin vielä lapsi monessa suhteessa, helppo oli häntä kietoa kysymyksillä, helppo saattaa hämilleen, ja hän lämpeni puhuessaan isänsä tapaamisesta. Hm — seuraavalla kerralla on minun käyttäydyttävä toisella tavalla. — Hän ei nyt kuitenkaan ole aivan niin narrimainen kuin Mari lörpötteli — —."
"Häpeämätön ylioppilas!" ajatteli Agnes kotia palatessaan, vielä vavisten harmista, "niin sietämättömän itserakas. Mutta viimeisen kerran kuljen täällä tähän aikaan. Ja nyt kirjoitan Mathildelle tänä iltana —."
Neljäs luku.
TAISTELUA.
Agnes piti sanansa. Hän ei koskaan mennyt ulos, milloin tiesi tapaavansa ylioppilaan. Kuitenkin ajatteli Agnes usein häntä. Hän oli sittenkin toisenlainen, jonkunverran enemmän kuin muut — kuin muut — niin, löytyikö täällä muita? Isä, joka oli syventynyt saarnoihinsa ja köyhäinhoitoon? Maakauppias, joka myi kahvia ja tupakkaa? Kivistön Olavi, joka antoi tyttäriensä soittaa pianoa ja joka alituisesti puhui valkoisesta oriistaan? Voudin tyttäret, jotka vain ajattelivat hanhenpoikiaan ja navettaa? — Ei, sittenkin oli ylioppilas parempi. Kun hän siten kulki yksin tiellä tai istui itsekseen huoneessaan, tulivat hänen mieleensä entiset ja nykyiset ajat — kaikki, mitä ylioppilas oli sanonut, kuinka lapsekas hän oli ollut sillä kertaa. Hän tunsi silloin niin omituisen tunteen sydämessään mutta ylioppilas oli ollut niin häpeämätön — aivan niinkuin Agnes ei olisi täysi-ikäinen, aivan niinkuin hän aina olisi lapsi, jolla leikitään — niin, ylioppilas saattoi olla vakuutettu siitä, että Agnes ei enää koskaan tulisi hänen tielleen, Agnes ei koskaan enää välittäisi hänestä — Agnes ei koskaan enää katsoisi, tuleeko hän. Ja samassa katsoi hän, tuleeko ylioppilas, vain voidaksensa poiketa tieltä, jos hän tulisi, tietenkin. Ei, kunpa vain olisi voinut palata kaupunkiin, siellä oli aivan toista!