"Ja kaikki ystävänne voivat hyvin?"
"Kyllä, kiitos!"
"Se ilahuttaa minua", sanoi ylioppilas, "aina on hauskaa kuulla hyviä uutisia niistä, joista pitää."
Tokkopa häntä ilahuttaisi, jos hän tietäisi, mitä kirjoitin viimeksi, ajatteli Agnes itsekseen, ja omatunto nuhteli häntä. Taasen syntyi äänettömyys.
"Niin — mihin menette nyt, neiti?" puuttui ylioppilas puhumaan.
"Enpä tiedä — kaippa kappaleen matkaa eteenpäin", vastasi Agnes.
"Jos olette yhtä mieltä minun kanssani, niin menemme katsomaan verratonta näköalaa. Niin, olette kai nähnyt sen ennen, tuolla ylimpänä olevien talojen kohdalla."
"Kunhan se vain ei ole liian kaukana", vastasi Agnes.
"Oh ei, voitte luottaa minuun, jos väsytte; ja nytpä saatte nähdä, että maassa on ihania maisemia. Oletteko matkustellut maassamme, Agnes-neiti?"
"En yhtään."