"Hän puhui jalkamatkoistaan ja paljosta muusta", vastasi Agnes ja nytpä oli aivan kuin hän mielellään olisi tahtonut puhua ylioppilaasta, "uskoppa, että sitä oli mielenkiintoista kuulla."
"Niin, hänen kanssaan on hauska jutella", sanoi pappi, mutta sitte hän ei enää tahtonut jatkaa keskustelua tästä aineesta, vaan istui hiljaa tuolissaan ja poltteli.
Agnes istui sohvannurkassaan, lepäili ja vaipui aivan ajatuksiinsa; mutta sitte tunsi hän äkkiä isän tarkastelevan katseen.
"Onko jotain uutta sanomissa?" kysyi hän, saadaksensa isän lopettamaan tarkastelunsa.
"Ei kerrassaan mitään. Preussilaiset kerskailevat kuten tavallista", vastasi pappi ja puhalsi savutuprun.
Taasen syntyi äänettömyys, Agnes vajosi ajatuksiinsa, ja pappi katseli häntä.
"Tahdotko, että laulan sinulle?" kysyi Agnes samassa, nousi ja meni pianon luo.
"Niin, jos et ole liian väsynyt, niin —" vastasi pappi. Agnes oli lyönyt muutamia sointuja, ja nyt hän alkoi laulaa vanhaa lauluaan: "Oi Ola, Ola, mun armahani." Siitä oli kauan, kun hän oli laulanut tätä laulua, mutta nyt se tuli aivan kuin itsestään, ja hänestä oli varsin hauskaa laulaa sitä. Mutta tuskin hän oli alkanut, kun pappi huusi:
"Ei, ei, rakkaani, eipä lauleta tätä vanhaa laulua, lauletaanpa mieluummin jotakin uutta jota osaat, muutamia lauluja 'Orpheuksesta', ne ovat hauskoja ja sukkelia."
Agnes totteli, otti Orpheuksen esiin nuottihyllyltä, ja alkoi laulaa: "Kun olin Arkadian prinssi."