"Tahdotko matkustaa kaupunkiin?" kuiskasi isä hänelle kuten lapselle; "sanoin kerran, että minulla ei ole varaa siihen; nyt luulen kyllä voivani tehdä sen, jos sinulla on halua. Tahdotko matkustaa kaupunkiin, Agnes?"
Agnes vastasi alkamalla itkeä niin kiihkeästi, että pappi säikähti pahanpäiväisesti ja vaikeni, kunnes hän taasen oli rauhoittunut.
"Älä ole häpeissäsi vastatessasi myöntävästi", alkoi pappi taasen, kun Agnes oli lopettanut itkunsa ja vain hengitti raskaasti; "se voi hieman virkistää sinua, näetkös, ja täällähän kuitenkin kaikki luistaa entistä latuaan."
"En voi koskaan toivoa parempaa kuin olla kotona sinun luonasi, isä!" vastasi Agnes ja painautui vieläkin lähemmäksi häntä.
"Niin, mutta en voi nähdä tätä kauemmin, rakas lapseni", vastasi isä ja suuteli häntä poskelle, "sinä riudut aivan pois käsistäni, ja jotakin mahtanee olla epäkunnossa. Etkö nyt voi sanoa sitä isällesi, vanhalle isällesi, — mitä?" — ja hän painoi korvansa Agneksen suulle, tahtoen kuulla vastausta.
"En tiedä sitä, isä", — vastasi Agnes, nousi ja pyyhki pois viimeiset kyyneleet, jotka vielä riippuivat silmäripsissä, ja nyt nauroi hän — "näetkös, minulta ei puutu mitään. Minä olen vain välistä tyhmä, mutta nyt olen hyvä, ja silloin voit sinä pitää minusta, eikö totta?" a Agnes suuteli häntä ja pyyhki tukan hänen otsaltaan.
"Niin — mutta en nyt tahtonut saada vastausta siihen", alkoi pappi, mutta ei voinut olla hymyilemättä; "tarkoitin sitä, jos sinä — —"
"Ei, ei — rakas isä", sanoi Agnes äkkiä ja asetti sormen hänen suulleen, "ei sanaakaan enää mistään kaupunkimatkasta, kuuletko? Ole nyt reipas ja iloinen, sillä minulta ei puutu mitään, siitä voit olla vakuutettu. Nyt keitän sinulle hyvää teetä." Ja näin sanoen suuteli Agnes vielä kerran ja juoksi sitten keittiöön.
"Hm — hm" — sanoi pappi itsekseen, pudisteli päätään ja kulki edestakaisin lattialla.
"Jotain siinä on, sanokoon hän mitä tahansa, mutta hän on sellainen pieni itsepäinen hupakko, joka ei tahdo puhua suutansa puhtaaksi."