Kävi kuitenkin niin, että Agnes meni kaupunkiin. Hän tunsi, että jokin kalvoi häntä, ja että hänelle ehkä oli hyvä päästä hieman pois; mutta hän oli huolissaan siitä ja pahinta kaikesta oli, että hänen oli asuttava taas yhdessä Mathilden kanssa. Nythän hän ei voinut enää salata sydänhuoliaan, ja Mathildenhan teki mieli vain iloita. Hän tunsi, että oli mahdotonta enää ottaa Mathildea mukaan sydämeen. Mutta hänen isänsä pyysi häntä niin sydämellisesti matkustamaan ja lupasi hänelle, että hän saisi palata kotia takaisin heti, jos hän ei viihtyisi — ja niinpä sai ylioppilas eräänä päivänä taasen kuulla, että Agnes oli matkustanut kaupunkiin. Hän oli aivan kuin puusta pudonnut; hän ei tahtonut uskoa sitä. Jäisikö tämä nuori tyttö hänelle aina arvoitukseksi? Nyt oli hän vakuutettu siitä, että hän tunsi Agneksen sisimpään olemukseen saakka, ja kuitenkin narrasi Agnes häntä tavantakaa. Kuinka saattoikaan hänellä taasen olla halua heittäytyä seuraelämän humuun, nyt, kun hänen sieluelämänsä oli kohonnut ja hän iloisena kuten lapsi ja syvän tunteen valtaamana kuten varttunut nainen oli tarttunut siihen, mitä näki. Hänellä ei ollut mitään rauhaa, ei hän voinut lukea. Silloin tarttui hän hattuunsa ja meni suoraa päätä pappilaan.
Pappi istui valmistellen seuraavan sunnuntain saarnaansa, kun ovelle koputettiin ja sisään astui ylioppilas lämpimänä ja kiihtyneenä.
"Onko totta, että olette lähettänyt tyttärenne kaupunkiin, herra pastori?" alkoi hän ja unohti aivan tervehtiä.
Pappi kääntyi hämmästyneenä tuolissaan. "Niin, se on totta", vastasi hän ja katseli ihmeissään ylioppilasta.
"Onko se mahdollista? Voitteko siten syöstä mereen sen, joka jo on päässyt venheen emäpuulle? Voitteko siten surmata ihmissielun, joka on virkoamaisillaan eloon? Voitteko tehdä sen pelkäämättä tuhoavanne sen Jumalan työn, josta kerran saatte vastata?"
Pappi asetteli silmälasiaan ja katseli ylioppilasta suu selko selällään.
"Mutta paras — — — mikäs teitä vaivaa?" sanoi hän ja nousi tuolilta.
Ylioppilas tointui taasen.
"Pyydän anteeksi, herra pastori", sanoi hän tyynesti ja kumarsi, "voipa olla, ettei ole sopivaa siten astua toisen miehen taloon, ja tiedän kyllä, että olette hänen isänsä; mutta jos olisitte seurannut hänen kehitystään lapsesta sillä tavalla kuin minä, jos olisitte kohdistanut kaikki ajatuksenne häneen kuten minä, jos olisitte nähnyt hänen varttuvan edessänne kuten minä, niin ymmärtäisitte — —"
"Ei, minä en todella ymmärrä sanaakaan", huudahti pappi, "mitäs kaikki tämä merkitsee?"