"Ettekö sitte ole huomannut, että tyttärenne on aivan muuttunut viime aikoina?"
"Kyllä, Jumala paratkoon. Olen nähnyt, että hän on tullut sekä sairaaksi, kalpeaksi että hiljaiseksi."
"Niin, ja sitte lähetätte te hänet kaupunkiin."
"Niin, mihinkäpä minä muualle hänet lähettäisin? Juuri siksi lähetin hänet kaupunkiin."
"Hm — myrkky on hyvää lääkettä sairaalle miehelle", sanoi ylioppilas ja nauroi katkerasti.
Pappi pudisteli päätään.
"Luulenpa, että olette sairas", sanoi hän lopuksi, "puhutte aivan kuin houreissa."
"En, herra pastori", alkoi ylioppilas taasen tyynesti ja arvokkaasti, "en ole sairas, mutta hän oli, ja hänen sairautensa oli taistelua, taistelua, mikä Jumalalla oli hänen sydämensä kanssa saadaksensa paikan siellä, taistelua, joka olisi ollut taisteltava loppuun rukoillen ja itkien hiljaisessa kammiossa."
Pappi kuunteli vakavasti ylioppilasta.
"Istukaahan ja selittäkää minulle tarkemmin mielipiteenne. Eikö sitte tyttäreni ollut kristitty?"