Niinpä hän sitte eräänä päivänä välttämättömästi tahtoi vierailulle ylioppilaan luo. Agnes sanoi, että se ei sopinut heille naisina; mutta jos Mathilde kerran oli saanut jotain päähänsä, ei ollut niin helppoa saada sitä sieltä pois, ja niinpä hän kiusasi Agnesta niin kauan, kunnes hän ja Agnes eräänä iltapäivänä menivät sitä tietä pitkin, joka vei kapteenintaloon. Agnes ei ollut luvannut varmasti mennä mukaan sisälle, mutta saattoivathan he nyt mennä kappaleen sinnepäin ja nähdä, miten asiat kehittyivät. Ja asiat kehittyivät siten, että he tapasivat ylioppilaan.
"Ovatko neidit kävelyllä?" sanoi ylioppilas ja meni heidän luokseen.
"Niin ollaan", vastasi Mathilde, "ja tiedättekö, minne olemme päättäneet mennä? Teidän luoksenne vierailulle."
Ylioppilas loi häneen ihmettelevän ja puolittain epäilevän katseen.
"Onko se totta?" kysyi hän, "minun täytyy sanoa, että tuopa oli ystävällistä. Onko se totta, Agnes-neiti? Miksi nykäisitte ystäväänne hameesta? Olette asunut täällä niin kauan, ettekä vielä kertaakaan ole käväissyt luonani. Ettekö nyt tahdo seurata mukana?"
Agnes ei oikein tietänyt mitä vastata ja niinpä hän vain kiitti hämillään. He kulkivat edelleen, ja ylioppilas alkoi puhella Agneksen kanssa, aivan kuin ei Mathildea ollenkaan olisi ollut olemassa.
"Anteeksi", sanoi Mathilde ja tuli ylioppilaan luo, "olette saanut kyynärpäähänne suuren tahran", ja hän kohotti kättään pyyhkiäkseen sen pois. "Oh, anteeksi, ilmeisesti erehdyin" — lisäsi hän, hymyili ja käänsi kasvonsa pois, aivan kuin hämillään.
Ylioppilas katseli maahan. Hänellä oli käsivarressa suuri kolo, josta paita pisti esiin. Hän joutui hämilleen samassa, mutta hän malttoi mielensä pian ja kumarsi Mathildelle.
"Näette, etten ole pukeutunut ottaakseni vastaan moisia hienoja vieraita; mutta jos olisin aavistanut tämän kunnian, ette olisi nähneet mitään tahrapilkkua. Ja täällä maalla, katsokaapas —"
"Niin täällä maalla näkee paljon omituista, mutta se on kai täällä muotina", sanoi Mathilde nenäkkäästi.