"Niin, ja emmekö saisi samalla toivoa, Agnes, että seuraavalla kerralla, tänne tullessamme, saisimme tavata kauniin, nuoren talonemännän?" sanoi Mathilde.
"Kiitos hyvästä tahdostanne, neiti Ravn", vastasi ylioppilas ja kumarsi; mutta Agnes maisteli vain lasiaan ja asetti sen pöydälle.
"No, mitäs pidätte maalaiselämästä?" kysyi ylioppilas Mathildelta, johtaaksensa keskustelun johonkin muuhun.
"No kyllä — ajaksi — mutta en voisi koskaan ajatella asettua tänne asumaan ainaiseksi. Täällä ei ole koskaan mitään nähtävää ja kuultavaa, ja sitte tapaa niin harvoin ihmisiä, joiden kanssa voi seurustella."
"Aivan samaa sanoi Agnes-neitikin kerran; enpä tiedä, vieläkö hän on samaa mielipidettä. Mutta jos neidit ovat yhtämieltä kanssani, teemme pienen kävelymatkan täällä ympäristössä, niin näytän teille sellaista, mikä on omiansa herättämään mielenkiintoa, ja ihmisiä, joiden kanssa voi hyvin seurustella."
"Niin, tehkäämme se", sanoi Mathilde, "se on hauskaa; meillä ei ole kuitenkaan mitään tehtävää tänään."
"Mutta kunhan isä vain ei hätäile", vastasi Agnes; "ennen hämärää täytyy meidän olla kotona."
"No hän ei totta totisesti kaipaa meitä", vastasi Mathilde ja kiinnitti neulalla vaippaansa, "voimme mennä nyt heti."
"Te teette aina vastaväitteitä, Agnes-neiti", sanoi ylioppilas.
"Teenkö?" vastasi Agnes, ja hän seurasi mukana.