"Oh, äläpä anna minun häiritä, minä löydän kyllä tien yksinkin kotia, ja jos sinulla on halua nähdä enemmän moista ihanuutta, niin ole hyvä."
"Tehän olette niin monet kerrat ennen kävellyt yksin minun kanssani. En kai minä ole vaarallisempi nyt kuin silloin", sanoi ylioppilas.
"Ette — mutta —", sanoi Agnes venyttäen sanoja.
"Ei, se on vain uhmailua, Agnes, eikä muuta", sanoi Mathilde, "katsos, nyt menen minä."
Agnes seisoi vielä epäröiden.
Ylioppilas meni hänen luokseen. "Olen harvoin pyytänyt teiltä mitään", sanoi hän vakavasti, "mutta tänään pyydän teitä seuraamaan minua."
"Mutta sopiiko se myöskin?"
"Hyvästi, hyvästi", sanoi Mathilde ja juoksi nauraen kedon yli. "Kunpa teillä olisi hauskaa", lisäsi hän pisteliäästi, "ja nytpä älä liiaksi kaipaa minua, Agnes."
Ylioppilas ja Agnes katselivat toisiaan, nuo kaksi vanhaa ystävystä seisoivat yksin, kiusanhenki oli poissa, ja kaikki oli tullut niin hiljaiseksi hänen mentyään. He kulkivat hetkisen ääneti rinnatusten, mutta molemmat olivat tyytyväisiä siitä, että Mathilde laverteluineen oli poissa.
"Näittekö muuta tuossa vaimossa kuin eukon, Agnes-neiti?" kysyi ylioppilas. "Ette kuitenkaan koskaan voisi loukata ketään, niinkuin teidän ystävättärenne on loukannut tätä vaimoa tänään?"