Hänen siinä istuessaan ja leperrellessään itsekseen tuli Ingrid sisälle. Hän näytti vanhalta, noin 50-vuotiaalta, oli pieni ja laiha, mutta niin kevyt, niin kevyt. Hän jäi hämmästyneenä seisomaan, nähdessään vieraat.
"Ei, mitäs näenkään, eikös se ole ylioppilas ja eikös se ole Agnes myöskin — ei, että tahdoitkin käväistä luonamme täällä, missä on niin yksinkertaista; täällä on nyt myöskin niin siivotonta tänään — istu alas —" ja Ingrid pyyhki penkin esiliinallaan, siivosi huoneessa ja puhui samalla kertaa.
"Kuules — tämä on papin tytär", sanoi vanhus Ingridille ja havahti aivan kuin uudestaan.
"Niin luuletkos, etten Agnesta tunne? Olen nähnyt hänet niin usein kirkkomaalla; kyllä kai nyt minä tunnen hänet, mutta että tahdoitkin käväistä meitä katsomassa. — —"
Sama toistui uudestaan. Vanhus puhui isoisästään ja kaikista vanhoista muistoistaan ja lopetti aina seuraavin sanoin: "vai niin, vai on se papin tytär", ja Ingrid ei voinut unohtaa sitä, että hän tahtoi käväistä siellä sisällä, missä oli niin yksinkertaista.
Heidän ulos tultuaan sanoi ylioppilas Agnekselle: "Nyt olette tehnyt hyvän työn tänään, Agnes-neiti. Näittekö, kuinka iloisiksi he tulivat, vain siksi, että tulitte. Uskokaa minua, että tämä eukko, joka nyt melkein uudestaan on lapsi, ei voi unohtaa tätä niin pian, hän on, niin kauan kuin hän elää, puheleva tästä käynnistä itsekseen. Ja Ingrid — kun näkee hänet, kukapa silloin luulisi hänessä olevan jotain suurta. Hän näyttää kuitenkin niin pieneltä ja vaatimattomalta. Mutta hän on tehnyt, mitä niin monet eivät olisi tahtoneet tehdä. Hän istui tuolla vanhan isänsä kanssa, joka oli rampa, eikä voinut tehdä työtä. Silloin häntä kosii eräs rikas talonisäntä, mutta sillä ehdolla, että isä ei seuraisi mukana. Hän tahtoi maksaa jotain hänen puolestaan, ja hänet sijoitettaisiin elätiksi jonnekin pitäjään, Hän piti tästä miehestä, mutta hän valitsi isän. Monena, monena vuotena on hän nyt hoidellut häntä, kantanut hänet joka ilta vuoteeseen ja joka aamu takaisin tuoliin, tehnyt työtä käsillään kuten voimakkain mies elättääkseen heitä molempia, ja kuitenkin on hän aina tyytyväinen ja iloinen. Kuinka moni matkustaja onkaan nähnyt hänen seisovan mökin ulkopuolella rankkasateessa, ruskeassa päällysnutussa, ruskea hattu päässä muokkaamassa maata. Matkustaja on ehkä nauranut ja osoittanut häntä, vieraat naiset ovat tuijottaneet häneen lornjettinsa läpi, ja hänestä on kerrottu niinkuin mistäkin pilakuvasta vieraiden huvittamiseksi seurapiirissä. Ei kukaan ole uneksinut, että tässä naisessa oli sisältöä, joka oli kullan arvoinen."
Agnes oli kuunnellut häntä tarkkaavasti. Hän näytti miettivältä.
"Kuinka omituista, etten ole aikaisemmin kuullut mitään tästä", sanoi hän, "ja kuitenkin olen elänyt täällä niin monta vuotta. Mutta kuinka onnellinen se nainen mahtaneekaan olla, jolla on varma elämäntehtävä, jolla on yksi ainoa, jolle hän voi uhrautua, jolle hän voi elää."
Ylioppilas katseli Agnesta. Hänen viimeisissä sanoissaan ilmeni sellainen lämpö, että saattoi ymmärtää sanotun kauan olleen kätkössä sydämessä, silmäripset värähtelivät, mutta hän ei katsonut ylioppilaaseen, hän katseli ilmaan, aivan kuin hän siellä olisi voinut nähdä jotain.
"Eikö teillä ole elämäntehtävää, Agnes-neiti?" sanoi ylioppilas hillitysti, mutta sydämellisesti. "Ei ole ainoatakaan ihmistä, jolla ei olisi elämäntehtävää, ja kaikkialla, missä on rakkautta, on myöskin elämäntehtävää. Välttämätöntä on vain saada elämäntehtävänsä selväksi. Ajatelkaahan vain, kuinka paljon voisitte vaikuttaa täällä. Sillä, uskokaa minua, kaikki ei ole niin valoisaa ja suurta kuin se, mitä olen teille tänään näyttänyt. Täällä on lapsia, joiden täytyy kulkea repaleisina ja likaisina, jotka päivisin vain piehtaroivat ulkona, tappelevat ja tekevät kaikenlaisia kepposia, siksi että heidän äidillään ei ole mitään työtä, mihin panna heitä, joiden usein täytyy nähdä isän tulevan juovuksissa kotia, kiroilevan ja joutuvan toraan heidän äitinsä kanssa. Täällä löytyy niitä, jotka päivä päivältä uurastavat, elää retustavat ja jotka eivät ajattele muuta kuin ruokaansa joka ateriaksi. Täällä on raakuutta ja tietämättömyyttä, josta tuskin voitte uneksiakaan. Täällä teillä on laaja vaikutusala, Agnes-neiti, sillä naisen käsi voi ulottua paljoa kauemmaksi kuin miehen koskaan voi. Te voisitte hommata muutaman näistä lapsista pappilaan, panna ne hieman työhön puutarhaan taikka käsitöihin, te voisitte puhua hieman ystävällisesti ihmisten kanssa välistä — jo siten tekisitte siunatun teon. Te voisitte silloin koota siunausta ja esirukouksia ympärillenne, ja sellainen yksinkertainen naissielu kuin Ingrid voi rukoilla."