Muutamaa päivää myöhemmin tapasi ylioppilas Agneksen tiellä. Hän näki ihmeekseen, että Agnes kulki yksin.
"Missä ystävättärenne on, Agnes-neiti?" kysyi hän.
"Ketä tarkoitatte?"
"Neiti Ravnia, tietysti."
"Mathilde ei ole ystävättäreni."
"Eikö hän ole ystävättärenne?"
"Hän oli kerran", vastasi Agnes, "mutta Jumalan kiitos, siitä on kauan."
Ylioppilas katseli häntä; hän seisoi siinä niin tyynenä, vakavana ja itsetietoisena. Hän ei ollut koskaan nähnyt Agnesta niin varttuneena naisena.
"Mutta hän ainakin asuu luonanne?" kysyi ylioppilas vielä enemmän hämmästyneenä.
"Ei enää", vastasi Agnes tyynesti.