— Varovaisesti!… Hänellä on kassa tuolla ylhäällä.. Tässä on lyhty!
Minä jään tähän. Käy toimeen… Hänellä on jo huomenna kassatilitys.
Big Bob veti hiljaa revolverinsa esille.
Hän näki toisen miehen kulkevan, valaisten lyhdyllä eteensä samaa tietä kuin vahtikin äsken oli poistunut.
Samassa silmänräpäyksessä tarttui hän salamannopeasti jälleenjääneen kurkkuun, piteli häntä suoralla kädellä, avasi asemasillalle johtavan oven, paiskasi vangin maahan kuin märän rätin ja kantoi hänet jälleen hyvin sidottuna samalle penkille, jossa itse oli juuri ollut nukahtamaisillaan.
Juuri silloin kuului ylemmästä kerroksesta laukaus ja kiivaita ääniä.
Murtovaras lyhtyineen syöksyi alas — mutta sai viimeisellä porrasaskelmalla sellaisen iskun Big Bobilta, että kieri kuin pallo pitkin odotussalin lattiaa suoraan sen penkin alle, jonka päälle toveri oli sijoitettu. — Sitten huusi Bob kauhistuksen lamauttamalle perheelle:
— Kaikki selvänä, hyvät ihmiset… Jos tulee useampia, niin saavat täällä vielä kuumempaa. Sillä nyt pidän minä vahtia.
Vahti tuli vielä kerran alas. Hän piteli kädessään savuavaa revolveria ja saattoi kauhistuksesta tuskin puhua.
— Miten kävi? Mihin he menivät?
— Tuonne, sanoi Big Bob haukotellen ja osoitti sekä penkin päälle että alle. — Tervehtikää rouvaa ja lapsia, että voivat rauhassa jatkaa untaan, sillä se on parasta mitä löytyy. En minä ainakaan tiedä mitään parempaa.