"Missä se on… missä se on?!"
Samalla aikaa kirkuivat myös muut huoneessa olijat minkä jaksoivat, ja tässä yleisessä häiriössä en minä ehtinyt muuta näkemään, kuin että huoneessa oli kaksi naista, joista toinen seisoi huoneen perällä sijaitsevalla sohvalla, vaan toinen oli kiivennyt sohvan vieressä olevan piirongin päälle. Sen verran kuin tuossa pikaisessa silmänräpäyksessä kerkisin nähdä, oli piirongin päälle noussut nainen vanha lihava rouva, joka oli jo ehtinyt pukeutua yötamineihin, vaan tuo toinen sohvalla seisova oli nuori verevä tyttö, nähtävästi talon piika, joka tuon tuostakin vilkasi rouvaan päin aikoen suurimman hädän uhatessa hypätä hänkin samalle korkealle turvankalliolle, jolla emäntänsä jo seisoi.
Pari kertaa huoneen ympäri juostuani mitään "rosvoa" kohtaamatta, seisahduin vihdoin hengästyneenä kyökin oven suulle ja kysyin, naisten yhtämittaa parkuessa, missä se rosvo oli, joka armollisia rouvia hätyytti.
"Vielä hän kysyy!… Voi voi meitä poloisia!… Tuossahan se on… siinähän se on!?" — änkytti vanha rouva osoittaen kädellään minuun päin.
"Mitä sanotte, armollinen herrasväki?" kysyin minä kokonaan hämilläni. "Jottako minä olisin rosvo? — Oh, älkää minua laisinkaan peljätkö, en minä ole rosvon tointa vielä tähän saakka harjoittanut."
"Eivät suinkaan rehelliset ihmiset tuollaisissa vaatteissa kuljeksi varsinkaan tähän vuoden ja vuorokauden aikaan", — ehätti tuo sohvalla yhä seisova tyttö selittämään.
Vai niin. Minäkö se siis olinkin rosvo.
No eipä ihmettä kummempaa, eikä totta perään näin pirullisen-hauskaa tapausta joka päivä sattune!
"Minuun nähden saatte, hyvä herrasväki, laskeutua alas, en minä teille mitään pahaa tee. Vaatteeni tosin ovat tämmöiset, vaan jos tahdotte kuunnella, niin selitän teille syyn niiden nykyiseen omituisuuteen", — rauhoitin minä.
"Selittäkää… ja selittäkää paikalla", komensi vanha rouva. "Minä en ennen sijaltani liikahda."