"Sinähän, Saksa, kävit eilen kaupungissa. Missä hinnassa siellä nyt voi on?" — kysyi isäntä, puheen aluksi.
"Hehei!" — vastasi Saksa-Manninen haukotellen. "Ei nyt olisi voita lähelläkään, kun vaan emännät paljon hätää kirnuaisivat. Pekkalassa tehdään voikauppaa siten, että: kuli voita puuta jauhoja, vaihda kuin veistä."
"Näinköhän?"
"Eipä siltä, eipä siltä, jos vähän erehdyin puheessani, vaan kaikkeahan sitä kiireessä sattuu", — oikasi Saksa-Manninen vähän hämillään. "Se kumminkin on totta, että Pekkalan puodissa vaihdetaan voipuuta ja jauhokuli päänään."
"Semmoinenhan asianlaita on hyvä", myönsi isäntä jatkaen suurusteluaan.
"Ja syy siihen, että voin hinta on niin korkealla, kuuluu olevan se, kun Pietarissa maksetaan nykyään siitä tavarasta valikki [viidenkolmatta ruplan raha] puudalta."
"Näinköhän?"
"Eipä siltä, eipä siltä."
"No semmoinenhan ei ole paha."
Isäntä pisti puukon tuppeen vyöllensä, pani kätensä ristiin, sihautti vähän kielellään siunaukseksi ja nousi pöydästä.