"Syy siihen — —", alkoi Saksa-Manninen puhetta jatkaaksensa.
"Lähdetään tänne mökkiin tarinoimaan", — keskeytti Vävy-Manninen, kutsuen siten vierastaan talon vierashuoneesen, jota hän vaatimattomasti "mökiksi" nimitti.
"Tulisihan tätä tuvassakin toimeen", esteli vieras, vaan astui kuitenkin isännän jälestä kammariin. —
* * * * *
"Minkä tähden sinä, naapuri, noin julkisesti kaikkien kuullen puhuit voihinnan nousemisesta? Eikö olisi ollut parasta pitää se salassa, ostaa koko kyläjään voit ja viedä ne Pietariin?" — lausui rikas Vävy-Manninen naapurusten kahden kesken kammariin tultua.
"Syy siihen — —", rupesi Saksa-Manninen vastaamaan, vaan samassa astui talon emäntä sisään pannen pöydälle vanhanaikaisen nahkoitetun taskumatin, suuren hopiapikarin ja leipäkannikan. Hän poistui kohta.
"Syy siihen — —" alkoi Saksa taas puhettaan.
"Kasteleppas, naapuri, huuliasi", — keskeytti häntä yhä isäntä, kaataen matista kotitekoista tislieriä pikarin kukkurilleen. Siihen hyvään aikaan ei näet vielä vieraan taloon tultua emännän tarvinnut ensi töikseen tarttua kahvipannun sankaan. Kahvin keitto oli erittäin harvinaista.
"Syy siihen, että kaikkien kuullen olen ilmoitellut voipuudan Pietari-hinnaksi valikin, onkin oikeastaan se, että… että…" (tässä vilkasi hän molemmin puolin kupeillensa) "sen oikea hinta Pietarissa onkin kaksi sinikauhtanaa" [venäläiset 25 ruplan setelit olivat silloin sinisiä] sai Saksa-Manninen vihdoin sanoneeksi. Viimmeiset sanat lausui hän puoleksi supattamalla Vävy-Mannisen korvaan.
Tästä sanomasta hämmästyi isäntä niin, että hänen isot harmaat silmänsä kävivät kahta suuremmiksi ja hän sai sanotuksi ainoastaan tuon tavaksi tulleen kysymyksensä: