"Samaa minä myös sanon, ja sanonpa vielä senkin, että semmoinen voi-into, kuin Saksalla oli, ei ole koskaan hyväksi" — lisäsi Vävy-Manninen naapurinsa puheesen. "Ja minä poloinen, kuin maksoin joka puudasta puolen yhdettätoista hopiaa!" — jatkoi hän vaikeroiden.
"Eipä siltä!" huudahti moitittu Saksa-Manninen jälleen innostuneena. "Minä lähden uhallakin, vaikka yksinäni, Pietariin ja näytän, ett'ei Uti Sinkkosen puhe petä ja ett'ei Niemis-Tahvo joutavia kirjoittele. Vähät minä mokomasta vastaan tulijasta, eikä hän, sitäpaitsi, olekaan mikään oikea akka. Ja syy siihen — — —."
Hän keskeytti puheensa, sillä kirkolta päin kuului kovaa kärryin jyrinää ja heimokset näkivät erään herrasmiehen ajavan täyttä ravia pikimustalla hevoisella ja linjaalikärryissä heitä kohti. Pian pääsikin ajaja uuteen "Mannisten kaupunkiin" ja kaupungin kolme asukasta tunsivat hänet heti Niemis-Tahvoksi, joka jo useina kesinä peräkkäin oli käynyt heidänkin kylässänsä voin ostolla.
"No trastui miehille!" — lausui tulija iloisesti pysähdyttäen hevoisensa. "Mihinkäs Manniset nyt niin miehissä voita vetävät?" — Niemis-Tahvon tarkka voisilmä oli näet pian huomannut, mitä tavaraa miesten kuormissa oli.
Miehet katselivat hämillään toistensa silmiin, eivätkä yrittäneet saada sanaakaan suustansa.
"Nythän kuumissa ollaan", — jatkoi vastatullut vieras ihmetellen, — "kun eivät miehet saa sanaa suustansa. Jäikö kielenne kotia?"
"Syy — — hm — — tuota — siihen", — yritti Saksa-Manninen lausumaan, vaan hänen sanansa takertuivat kurkkulakiin.
"Voin hinta on Pietarissa kohonnut", — puhui Niemis-Tahvo koettaen edes tätä tietä saada isännät haastelemaan.
"Näinköhän?" — vastasi Vävy-Manninen katsahtaen terävästi puhujaan.
"No johan minä sen sanoin!" — riemuitsi Saksa-Manninen.