Niin. Minun isäni oli kova mies…
II.
Haikeasti itkin äidistäni erotessani, kun hän oli minut suutarin oppiin vienyt ja läksi itse kyynelsilmin takaisin kotiinsa. Häntä, armasta kantajaistani, en sen päiväsen perästä enää nähnyt, vaan unohtumattomina pysyvät muistossani hänen viimmeiset sanansa, jotka hän lausui minua viimmeisen kerran syleillessänsä.
"Hyvästi, oma, ainoa poikani!" — lausui hän.
"Pidä mielessäsi, että
"Ei saada tääll' ain' käyskennell' Pääll' kukkaisten ja ruusuin!" —
Mutta minulle ei nyt annettu pitkää aikaa vetistelläkseni, sillä tuskin oli äitini ehtinyt oven jälkeensä sulkea, kun mestari äänsi:
"No Elias!"
"Mitä, hyvä mestari?"
"Nyt sinä olet suutarin oppipoika."