Ja uteliaina alkoivat toiset pojat hiljakseen hiipiä Paavon jäljestä ihmettä katsomaan. Uteliaisuus oli nyt jo niin vallannut Saksalan Matinkin, ett'ei hän muistanut äsköistä epäilystäänkään, vaan meni toisten mukana. Astuessaan koetti Paavo varmuuden vuoksi vielä kerran sormellaan, oliko silmä hänen päässänsä paikoillaan…
"No mihinkä se nyt hävisi?… Se oli ihan tuossa paikassa… tuon lumpun juuressa… hiukan tällä puolella tuota haon oksaa", — kuiskutteli Paavo hätäisesti ja osoitti vavallansa erästä vedestä ylös pistävää puoleksi lahonnutta oksaa.
"Johan minä sen sanoin, ett'ei siinä mitään ole… Paavo joko ei ole mitään nähnytkään tahi… tahi on Vetehinen hänen silmänsä kääntänyt", ärisi Saksalan Matti tyytymätönnä.
"Mutt' eipäs kääntänyt silmiäni!" intti Paavo.
"Käänsi kuin käänsikin sinulta silmät, tahi sinuun on tarttunut joku metsännenä eli… eli vesihiisi?" — pilkkasi Matti.
"St, hiljaa pojat! Täällä on hauki… tuon haon vieressä…" — supatti Seppälän Jussi.
Silmiänsä hieroen kurkistelivat toiset pojat jyrkältä jokeen…
"Vaan enpähän minä mitään näe", — lausui Matti totisena katsoen niin tarkasti ja vihaisesti veden pintaan kuin koulumestari aapikseen.
"Hihihi! Taisi vesihiisi ottaa Matilta silmät päästä!"
"Katso nyt tarkasti… tuossa se on!…" — kuiskasi Paavo iloissaan, kun ei joutunut valehteliaksi.