"No se on päätetty niinkuin sanottu!" lausui Seppälän Jussi juhlallisesti lyöden onkivavalla sammalmättääsen ikäänkuin puhettansa vahvistaaksensa.
Mutta siinä tuli vielä pikku "niks" väliin: kukaan ei tahtonut mennä ensiksi eläimen käsiin, vaan kehottelivat toinen toistansa siihen urostyöhön, yksi yhdellä toinen toisella tavalla.
"Mene sinä Jussi, kun olet suurin ja vahvin, älä yhtään pelkää. Eihän sillä ole hampaita millä purra", kehoitti Saksalan Matti.
"Mutta entäs jos on… En minä ole milloinkaan katsonut kuikalle suuhun", — epäili Jussi.
"No katsotaanpas nyt miehissä!"
Ja pojat koettivat tarkastaa kuikan avonaista kurkkua. He käyttivät siinä tilaisuudessa epäilemättä yhtä taitavasti kuin paraskin hammaslääkäri sairaansa suuta tarkastellessaan, eikä heidän nykyinen tehtävänsä suinkaan ollut helpompaa kuin tämänkään arvoisan herran: sillä parin sylen päässä oleva kuikka ei supikaan pitänyt päätänsä niinkään vakavasti kuin suurimmassakin tuskassa oleva hammastautinen, vaan käänteli ja väänteli, huiskutteli ja keikutteli sitä pahemmin kuin kärme muurahaispesässä.
Vihdoin luulivat Matti ja Paavo nähneensä, että kuikan kurkku oli hampaista tyhjempi kuin Rämppä-Liisan kahdeksankymmenen vuotinen suu, mutta Jussi pudisteli vaan päätänsä ja sanoi vilahdukselta havainneensa, että eläimellä taisi olla yksi pitkä, terävä ja liikkuva hammas keskellä kurkkua.
"Eihän se ole hammas, se on kieli", — koetti Matti vakuuttaa,
"Eihän kieli milloinkaan voi olla niin terävän näköinen", — väitti Jussi.
"Voipi kyllä. Etkös sinä kuullut, kuinka Manahka-Paavo viime Sunnuntaina pyhäkoulua pitäissänsä sanoi, että rolla-ämmät pistävät kielellänsä syviä haavoja. Ja sitte veisasi hän virttäkin, jossa sanottiin erään miehen leikanneen veljeään kielellään. Voipi siis olla paljon terävämpiäkin kieliä kuin tuon kuikan kieli, jota sinä hampaaksi luulet."