Näin "rohventeerasi" Saksalan Matti, jonka puhekyky näytti toista yllytellessä merkillisen kypsyneeltä.
Mutta Jussi vaan ei tahtonut lähteä. Hänen äsköinen urhollisuutensa näytti merkillisessä määrässä vähentyneen — vaan niinhän se tavallisesti käypi tässä maailmassa…
"Mene sinä Paavo", — alkoi hän vihdoin tätä yllytellä, — "sinä kun muutenkin olet rohkeampi luontoinen. Tartu vaan uljaasti molemmin käsin sen kaulaan kiinni. Ja jos se yrittäisi sinua puremaan, niin kyllä minä vedän sitä onkivavalla päähän, että heittää irti."
"Mutta entäs jos se kokonaan nielaisee minun, niinkuin Pappa-Mikon käärme Vatalan kanan?" — pelkäsi Paavo.
"Eikös mitä! Näethän kuinka pieni kurkku sillä on; et sinä siihen mahdu", — lohdutteli nyt Mattikin, joka havaittuaan mahdottomaksi saada Jussia ryntäysyrityksen etunenään, rupesi sitä innokkaammasti Paavoa kehottelemaan.
Leskelän Paavo, joka oli nuorin ja, niinkuin sanotaan, hulluin joukossa, ei tietysti osannut olla niin varovainenkaan kuin toiset sankarit. Heidän kehotuksensa innostuttivat häntä siihen määrään, että viho viimeinenkin pelon oire poistui hänen vilkkaasta mielestänsä. Ja tämän lisäksi tahtoi hän ehkä toisille näyttää, että hän oli yhtä rohkea ja uskalias kuin he pelkurit ja raukkamaiset.
Jonkun aikaa aprikoi Paavo kuitenkin asiaa. Hän rypisti molemmat silmänsä umpeen, työnsi alahuulensa niin pitkälle, kuin se ulottui, pörhisti sieramensa leveämmälle ja seisoi sillä tavoin pari minuuttia odottavien kalatoveriensa silmäin edessä.
"No kävi sitte kuin kävi; minä otan sen kiinni vaikka silmän syököön!" huusi hän vihdoin, painalti hattuansa molemmin käsin, kohautti housujansa ja ryntäsi kuikalle kurkkuun.
Ja niinkuin arvattava oli, ei eläin siinä tilassa kyennyt syömään eikä muutoinkaan vahingoittamaan häntä, vaan hyvästä saaliista hyvillä mielin päättivät pojat heti panna otuksen Saksalan Matin kalakonttiin sekä lähteä kotiin. Molemmat munat pisti Paavo heti keltään lupaa kysymättä taskuunsa, eivätkä toiset pojat yrittäneetkään estämään hänen kieltämätöntä etuoikeuttansa niihin.
Mutta kuikka ei ruvennut mielellänsä poikain konttiin. Mokoma musta repaleinen ja hänen entisiin oloihinsa verraten kaikissa tapauksissa kovin ahdas asunto näytti varmaankin kuikasta yhtä sopimattomalta kuin nykyajan asianomaisille kirkkoherroille vanhat ränstyneet puustellin virkatalot. Kuikka siis luonnollisesti räpisteli siipiään ja koetti kaikin mokomin päästä hyväkseen käyttämästä mokomaa pimeätä palatsia. Ja kun konttikin oli siksi pieni, ettei lintu siihen siivet levällään mahtunut, päättivät pojat sitä vähän kurittaa.