Ja vihdoinkin töytäsi Jeremias veljeltänsä turkkia riisumaan.

Kun siinä sitte viimeinkin oli saatu lii'at vaatteet maisterin yltä karsituksi, päällyskengät lankkikenkien päältä pois vedetyksi ja silmälasit huurusta nenäliinalla puhdistetuksi sekä paikoilleen asetetuksi, otti maisteri kauniisti hatun vasempaan kainaloonsa, kumarsi kohteliaasti emäntä-Liisan edessä ja ojensi mitä suloisimmasti hymyillen tälle kätensä.

"No, mihinkäs nyt näin väleen?" — kysyä tokaisi tämä, luullen typeryydessään maisterin aikovan poislähtöä.

"Ei mihinkään, vaan saan kunnian ilmoittaa, että nyt olen tilaisuudessa tervehdysvelvollisuuttani suorittamaan", — lausui maisteri puhdasrotuisen kavaljeerin liukkaalla tavalla.

"Sitäkös se vaan olikin! Minä jo tottaakseni aloin luulla maisterin poislähtevän", — nauroi emäntä-Liisa yksinkertaisella tavallaan ja sutkasi käsihankonsa niin tuntuvalla tavalla lankonsa hienon peukalon ja kämmenen väliin, että tämä oli päästää huudahduksen. Mutta tällä kertaa pidätti hän luontonsa ja kärsi kipuansa sileäksi ajelluita huuliansa pureskellen. Kylläpähän vielä tuli aikaa opettaa veljen vaimolle sievempiä tervehdystapoja…

Saatiin siinä vihdoinkin tervehdysseremoniat suoritetuksi, kuulumiset kysytyksi, niin jopas Jeremias kysäsee veljeltänsä:

"No jokos sinut nyt vihittiin?"

"Juu-u!" — vastasi nuori maisteri yksitoikkoisesti, pisti kädet housujensa taskuihin ja alkoi pasteerailla kammarin lattialla. Äkkiä veti hän kiiltävän kotelon uusimuotisen kaftaaninsa takataskusta ja sytytti paperossin.

Näin yksitoikkoinen keskustelu tuntui käyvän tukalaksi Jeremiaasta. Hän päätti siis, vaikka tosin omalla moukalla tavallaan, saada sitä vilkkaammaksi ja kysäsi taas:

"No pidettiinkös häät tahi edes tavalliset nostokannut?"