Tyytyväisenä ja puoliksi iloisella mielellä heittäysi Jeremias Jormanainen pitkäkseen tuvan laattialle oljista laitetulle pitkälle lavalle, jossa jo täyttä untansa vetelivät kaikki hänen neljä lastansa. Emäntä-Liisa havahtui Jeremiaan tullessa, vaan nukkui hän uudelleen ja Jeremiaalla oli kyllin tilaisuutta antaa ajatustensa liidellä sekä miettiä niin hyvin menneitä kuin tuleviakin asioita.
Hän oli melkein riemastuksissaan siitä, kun nyt oli saanut tietää, että velikin kohta aikoi mennä pyhään avioliittoon, sillä hän tunsi Jumalan käskyn, jossa sanotaan: "Parempi on naida kuin palaa". Sillä vaikka Jeremias tällä kertaa ajatuksissaan enemmän liikkuikin aatteellisuuden aloilla, täytyi hänen kuitenkin myöntää, että hänen veljensäkin "liha on heikko", vaikka tämä veli olikin pappi ja hengelliseen säätyyn kuuluva. — Hän oli myös mielessään erittäin hyvillään siitä, että nyt oli tehnyt uuden sovinnon veljensä kanssa ja siten ennen kaikkea täyttänyt sen Jumalan käskyn, joka käskee veljesten keskenänsä sovinnossa elämään. Ja kukapas sen tiesi, jos hänen maallinenkin toimeentulonsa tämän sovinnon kautta tulisi edistetyksi. Olihan veli, joka oli papiksi asti lukenut, viisaampi kuin hän niitäkin asioita edeltäpäin aprikoimaan. Kenties saavat sillä keinoin yksissä neuvoin hyvinkin pian hänen velkansa maksetuksi. Kenties tulee tilakin välemmin parannetuksi, aidat pannuksi, ojat puhdistetuksi, kartano korjatuksi. Niin, ja sitte kun hän velattomana miehenä sekä kuntoon laitetulla tilalla isännöisi, heittäisi hän ainakin vähemmäksi tuon pilkanalaisen läkkisepän työnkin ja — tulkootpas sitte koiranhampaat hänelle verukkeitansa vetelemään!…
Ja Jeremias Jormanainen siunasi itsensä, nukkui rauhallisesti ja uneksi komeista kartanoista, uusista aidoista ja viljavista vainioista…
Ja tilallansa kammarissa virui äsken papiksi vihitty nuori mieskin. Hän ei saanut unta, sillä hän ei ollut tottunut näin aikaiseen maata menemään, vaan käänteli kuvetta ja toisia kahisevaa olkipulsteria vastaan. Ja monenlaiset hämärät kuvat hänenkin mielikuvituksensa suuresta säiliöstä yrittelivät tuon tuostakin astumaan esiin ja luomaan näkösälle kauniita kuvia. Mutta nuo kuvat eivät kertaakaan päässeet valmiiksi, vaan särkyivät aina keskentekoisina jotakin käsittämätöntä todellisuutta vastaan. Ja tämä käsittämätöin todellisuus oli hänen allansa. Se ei ollut mikään muu kuin tuo rytisevä ja ratiseva olkipulsteri…
Vihdoin, kun oli vakaasti päättänyt, ett'ei enää milloinkaan tämän erän perästä rupeaisi olkipulsterille maata, nukahti nuori pappi ja makasi selvään päivään asti. Unia hän ei koskaan nähnyt minkäänlaisia. Se ei ollut hänen tapansa.
VIII.
Pari vuotta on kulunut. Maisteri Eenokki Jöransson ja hänen veljensä Jeremias Jormanainen elävät yksissä tuumin. Se on syrjästäkin katsoen oikein kaunista nähdä. Ja ihmiset sanovatkin, että heistä olisi monien muidenkin veljesten esimerkki otettava.
Maisteri asuu kirkonkylässä pienessä vaan somassa kortteerina. Hänellä on nyt rouva ja kaksi lasta, tyttö ja poika. Seurakuntalaiset pitävät hänestä paljon ja ovat yksissä tuumin päättäneet kutsua hänet neljänneksi vaalisaarnaajaksi avonaisena olevaan kappalaisen virkaan. Hän on todellakin "prohveetta omalla maallansa".
Hänellä on pieni huusholli. Ei se paljoa vedä. Ja kun mikä ruoka-aine osuu loppumaan, niin käydään vaan sanomassa Jormanalassa ja kohta puutos lähtee. Jeremias Jormanainen vetää valmiiksi maisterin huushollissa tarvittavat tavarat: jauhot, ryynit, lihat, kalat, villat ja nahkat sekä polttopuutkin. Ei niitä tarvitse munalta hapuilla eikä rahalla ostaa.
Ja maisterin kotona oltiin erittäin ystävällisiä kaikkia seurakuntalaisia kohtaan, vaan erittäinkin Jeremias Jormanaiselle ja hänen perheellensä. Kun Jeremias, maisterille talouden tarpeita vetäissään, tuon tuostakin tuli tämän asunnossa käymään, ei häntä milloinkaan laskettu pois tyhjin suin, Jos ei muuta milloin sattunut, niin kahvikuppi toki aina oli tarjona ja siihen lisäksi välistä viinaryyppy, sikaritupakka ja se tämä. Ruokaa tosin harvemmin tarjottiin, vaan harvoinhan se Jeremias herrasväen ruoka-aikoina sattui tulemaankaan, eikä sitä ruokaa muissakaan herrasväkilöissä ruukattu usein, varsinkaan talonpoikaisvieraille antaa. Muut Jeremiaan kotiväestä harvoin kävivät kirkollakaan, sen harvemmin vielä joutuivat siellä käydessänsä vierailemaan, vaan jos emäntä-Liisa sattui jonkun kerran vuodessa lankolassaan käymään, niin oli hänellä sitte kotiin tultuansa vähintäänkin viikkokaudeksi kertomista siitä erinomaisesta ystävyydestä, jota maisterin rouva — vaikka olikin kerrassaan niin puhdasta ja täysivillaista herrasväkeä, ett'ei vielä oikein osannut suomeakaan puhua — hänelle oli osoittanut, ja niistä harvinaisista erittäin maukkaista ruo'ista ja juomista, joita hänelle siellä oli tarjottu.